tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ollaan yhdessä #vainihmisiä!



Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat monen toiminnan kautta mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa ihmisillä on mahdollisuus kohdata toisiansa. Usea vapaaehtoinen on keskusteluissa kiteyttänyt upeasti, että vapaaehtoisuus on kohtaamista. Kohtaamisia syntyy inhimillisten tekojen ja läsnäolon kautta ja nämä kaikki tuottavat yhteisöissä hyvää.

Kevään aikana olemme saaneet nähdä ja kuulla Punaisen Ristin Hämeen ja Varsinais-Suomen piirien somekanavissa monen vapaaehtoisen kertovan ajatuksiaan vapaaehtoisuudesta, inhimillisyydestä ja toisen ihmisen kohtaamisesta. Vapaaehtoisten lisäksi mukaan on lähtenyt myös muita henkilöitä, jotka haluavat olla tukemassa Punaista Ristiä ja yhdessä edistämässä viestiä inhimillisemmän yhteiskunnan ja jokaisen ihmisen jakamattoman ihmisarvon puolesta.

Sosiaalisen median kanavissa näkyvät kuvat ja videot liittyvät Vain ihmisiä -kampanjaan. Kyseessä on Suomen Punaisen Ristin, Kirkon Ulkomaanavun ja Amnestyn yhteiskampanja, jolla edistetään moniäänisempää, kaikkia kunnioittavaa ja yhteistä vastuuta kantavaa Suomea. Meistä jokainen on kutsuttu kampanjaan mukaan! Yksilöistä muodostuu yhdessä joukko, joka jakaa kohtaamisen, kuuntelemisen, läsnäolon ja toisen ihmisen kunnioittamisen viestiä. Viestiä siitä, että meillä ihmisillä on enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita, koska olemme #vainihmisiä!

Kampanja on tuottanut kohtaamisten tueksi Vain ihmisiä -kohtaamiskortit, jotka löytyvät vainihmisia.fi -sivulta. Kortit kannustavat pysähtymään hetkeksi toisen ihmisen tarinan äärelle ja kertomaan omamme, sillä jokaisen tarina on ainutlaatuinen. Kohdatessamme voimme samalla huomata asioita, jotka yhdistävät meitä. Kohtaamiskorttien kysymykset tuovat pohdittavaksemme muun muassa lapsuuden haaveita, elämän käännekohtia, asioita, joita haluaisimme maailmassa muuttaa ja sen, mistä olemme viime aikoina olleet kiitollisia. Korteista löytyvä ”inhimillisten kohtaamisten muistilista” muistuttaa empaattisesta ja kunnioittavasta toisen ihmisen arvostamisesta. Annetaan jokaiselle tila kertoa oma tarinansa ja jakaa siitä sen verran kuin hän itse kokee hyväksi.

Kohtaamiskortteja voi miettiä käytettäväksi esimerkiksi koulutuksien tai tilaisuuksien aluksi. Kortteja on käytetty myös esimerkiksi kielikahviloissa ja ryhmätoiminnoissa. Korteista voi poimia käytettäväksi vain yhdenkin kysymyksen tilanteen mukaan. Kohdataan toisemme!

Vain ihmisiä -kampanja jatkuu Hämeen ja Varsinais-Suomen piireissä toukokuun 2019 loppuun.



Lisätiedot:
Hämeen ja Varsinais-Suomen piirit: anna.tenho@redcross.fi
Valtakunnallinen kampanja vainihmisia.fi