keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Turvapaikanhakijoita palokuntanuorten leirillä Kokemäellä



Olen vuosia pitänyt palokuntalaisten kanssa puheena sitä että nuoret ja riuskat maahanmuuttajat olisivat juuri oikeanlaista porukkaa VPK:n vahvuuteen. Ehdotukseni on saanut pääsääntöisesti hyväksyvää nyökyttelyä, myös meille luontaista empimistä ja hyvin vähän ennakkoluuloista nousevaa suoraa torjuntaa.

Ratin takana on helppo hymyillä!
Viime viikolla avaisimme omalta osaltamme tätä ovea, kun saimme kaksi turvapaikanhakija nuorta suurelle palokuntaleirille Kokemäelle. Asiasta sovittiin leirin johdon kanssa edellisvuonna Halikossa ja siitä asiat eteni toteutukseen tänä vuonna. SPR:n Turun vastaanottokeskuksen ryhmäkodin asukkaat Nastesha ja Jaihou osallistuivat Palokunta tutuksi –kurssille. Molemmat pääsivät majoittumaan Turun VPK:n telttaan ja tutustumaan paremmin turkulaisiin palokuntanuoriin.



Perinteiselle Länsi-Suomen Pelastusalan liiton nuorten suurleirille osallistuu vuosittain n. 1000 palokuntalaista. Aikuisia ohjaajia on n. 300 ja leiriläisiä lapsia ja nuoria n. 700. Leirin organisointi ja toteutus on hoidettu kokonaan vapaaehtoisten voimin. Liiton toimiston väkeä on mukana sivurooleissa. Palokuntaleirillä toteutuu loistavasti vahva vapaaehtoisuus ja näkyy aikuisten välittävä asenne lapsista ja nuorista. Leiri luo vahvan kasvualusta uusille VPK:laisille ja turvaa vapaaehtoisten palokuntien jatkuvuuden. Meillä Punaisessa Ristissä tässä olisi paljon opiksi otettavaa.



Viikon aikana nuoret saavat hyvän käsityksen palokuntaharrastuksesta
Monikulttuurisuus leviää palokuntiin hitain askelin. Ongelmana ei mielestäni ole palokuntien haluttomuus ottaa vastaan tänne muualta tulleita vaan ennemminkin maahanmuuttajien tiedonpuute hyödyllisestä harrastuksesta.

Kun katselin meidän kahta nuorta harjoituskentällä, en ihmettele, jos he ja heidän kaverinsa aloittaisivat palokuntaharrastuksen Turussa.



Pauli Heikkinen
Toiminnanjohtaja
SPR Varsinais-Suomen piiri

torstai 20. heinäkuuta 2017

Haastepiirissä Kirsi Toivola


1. Kuka olet?

Olen Kirsi Toivola, Loimaan osastosta. Olen ollut vapaaehtoistoiminnassa mukana noin kymmenen vuotta, ja siitä viimeiset kolme vuotta ensiapuryhmän johtajana.
 

2.  Mitä kaikkea osastossasi/piirissäsi/tms. tapahtuu?

Loimaan osasto on pienestä koostaan huolimatta monipuolisesti toimiva. Meillä on aktiivisesti harjoittelevan ja päivystävän ensiapuryhmän lisäksi touhukasta Ystävätoimintaa, ahkeraa Nälkäpäiväkeräystä ja asiantuntevaa terveyspistettä.


3.  Mikä on roolisi Punaisessa Ristissä ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Suoritin EA1 ja 2 kurssit vuonna 2006, ja kyselin heti toisen kurssin päätyttyä mahdollisuudesta liittyä ensiapuryhmään, mutta harmikseni sellaista ei silloin Loimaalla ollut toiminnassa. Pian se kuitenkin saatiin heräteltyä henkiin, ja liityin heti mukaan.

Olen toiminut aktiivisena päivystäjänä erilaisissa tilaisuuksissa ja noin neljä vuotta ollut myös osaston hallituksessa. Ensiapuryhmän kolmivuotinen johtajapestini päättyy nyt elokuussa, sillä siirryn vastaperustetun Loimaan seudun henkisen tuen hälytysryhmän toiseksi vetäjäksi. Olen toiminut Loimaan jälkipuintiryhmässä vuodesta 1997 alkaen, ja tämä kriisivaiheen henkinen tuki tuntui sopivalta jatkolta sille työlle.  Olen mukana paikallisessa työryhmässä, jossa pyritään kehittämään moniviranomais- ja vapaaehtoistoimintaa psykososiaalisen tuen järjestämisessä kriisin kohdanneille ihmisille. Hiljalleen alkavat ns. palaset loksahdella paikoilleen...


4.  Mikä on toiminnassa parasta / mitä se antaa?

Parasta vapaaehtoistyössä on se, että olen saanut tutustua sellaisiin ihmisiin, joihin en muutoin välttämättä olisi tutustunut. Ensiapuryhmän rikkautena on ollut se, että siinä on eri-ikäisiä ja erilaisilta taustoilta tulevia ihmisiä, joilla on kuitenkin sama tahto; voida auttaa tavalla tai toisella apua tarvitsevia lähimmäisiä. Odotan innolla sitä, miten saamme rakennettua sellaisen verkoston, että hädän hetkellä apua tarvitsevat ihmiset tarttuisivat siihen. 


5.  Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Samanhenkiset ihmiset, mielenkiintoiset tapahtumat ja hyvät koulutusmahdollisuudet.
 

6.  Vapaa sana


Toivotan jaksamista jokaiselle piirin ja osastojen toimijalle, me teemme tärkeää työtä ja jokaista yhteistyöhön kykenevää ja muiden auttamisesta aidosti kiinnostunutta toimijaa tarvitaan!

Mottoni ensiapuryhmän johtajana oli "Kolmen  Muskettisoturin" sanonta: "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Kun tämän muistaa jokainen, niin tärkeät SPR:n periaatteet toteutuvat käytännössä työtehtävistä riippumatta.



7.  Kenet haastat seuraavaksi?

Haastan Päivi Loukkaanhuhdan, joka on toinen Turun henkisen tuen hälytysryhmän vetäjistä. Samalla kiitän häntä niistä parista koulutuskerrasta, joita hän on yhtenä ollut meidän henkisen tuen koulutusryhmälle pitämässä. Ne olivat antoisia 😊 Aktiivista yhteistyötä odotellessa!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Minun Punainen Ristini

Turun osaston ystävätoiminnasta




kirjoittaja:
Elina Rosenqvist
Turun osastossa sitä sun tätä tekevä



Viisas anoppini antoi aikanaan tuoreelle miniälleen joululahjaksi Punaisen Ristin jäsenyyden. Jäsenkortteja kertyi muutaman vuosikymmenen verran kunnes ymmärsin, että enemmän voisi tehdä! Sitten eräänä päivänä sattumien kautta huomasin olevani ystäväkurssilla ja heti aktiivisesti mukana toiminnassa herttaisen vanhuksen henkilökohtaisena SPR-ystävänä! Tämä ensimmäinen vapaaehtoistehtäväni oli erityisen tärkeä ja mieleenpainuva, siitä poiki monta hyvää ja lämmintä ystäväsuhdetta "oman vanhukseni" sukululaistenkin piiristä!

Tästä se rumba alkoi! SPR on hyvä kurssittaja ja nopeasti innostuin toiminnasta. Tällä hetkellä olen osastomme hallituksessa ja piirin terveys- ja hyvinvointitoimikunnan jäsen. Omassa osastossani koordinoin terveyspiste- ja kulttuuriystävätoimintaa.

Osastomme ystävätoiminnassa (virallisesti "terveys- ja hyvinvointitoiminta") löytää jokainen innokas vapaaehtoinen oman tapansa auttaa.

Terveyspisteen 5-vuotissyntymäpäivät
Perinteinen henkilökohtaisena ystävänä toimiminen kaipaa kaikista kipeimmin uusia vapaaehtoisia! Yksinäisyys ahdistaa niin monia, listoillamme jatkuvasti kymmenet yksinäiset odottavat Punaisen Ristin ystävää. Siispä tervetuloa antoisaan tehtävään!

Meillä toimii useita kerhoja ja ryhmiä, joissa tarvitaan auttavia käsiä: virkistyskerho, käsityökerho, Invalidiliiton palvelutalo Validian kerho (toiminut jo yli 25 v.), vanhainkotien ulkoilutuokiot, saattajapalvelu, terveyspiste ja omaishoitajien tukitoiminta.

Ja useasti putkahtaa esiin vapaaehtoistemme uusia toimintaideoita, joita sitten kehitellään!

Monikulttuurinen lounaskerhomme toimii kulttuurien välisenä siltana yhteistyössä Muistojen Kodin väen kanssa: kokataan yhdessä ja opitaan reseptejä meiltä ja muualta, siinä samassa vieraat kulttuurit tulevat tutuksi.

Kunnonkohotusryhmämme tarjoaa pääosin hiljattain eläkkeelle jääneille fyysistä kuntoa kohottavaa ja mieltä virkistävää toimintaa, kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan vaikkapa uusia lajeja mukavassa ryhmässä!

Tällä hetkellä itselleni on haastavinta aktivoida kulttuuriystävätoimintaamme! Missiomme on tehdä kulttuuri saavutettavaksi kaikille, olemme rohkaisijoita ja turvallisia kavereita seuraksi erilaisiin kulttuuritapahtumiin. Uudella kurssilla kevättalvella saimme joukkoomme 14 uutta "etsivää ja löytävää" kulttuuriystävää. Vaikeinta on juuri kohderyhmämme tavoittaminen ja siinä tarvitaan innostavia ja aktiivisia vapaaehtoisiamme.

Kulttuuriystävänä Jacob Hashimoton näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa
Terveyspisteemme on toiminut nyt 5 vuotta ja sinä aikana ahkera porukkamme on auttanut ja ohjeistanut joka perjantai kävijöitä. Kiireetön ja leppoisa tunnelma on olut mieluisa sekä tekijöille että kävijöille. Harvinaista herkkua nykyhetken hektisessä elämänmenossa!

Punainen Risti nappaa helposti mukaan toimintaan. Auttamisen ketjuun voi jokainen tarttua!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Nuorten opintomatka Englantiin 18.-22.6.2017

Kirjoittajat: opintomatkan tehneet vapaaehtoiset

Teksti sekä suomeksi että ruotsiksi, katsothan kuvat alas asti!

 

OPINTOMATKA ENGLANTIIN



Sunnuntaina 18.6.2017 Varsinais-Suomen Punaisen Ristin kahdeksan nuorta lähti viiden päivän opintomatkalle Englantiin. Tarkoitus oli tutustua British Red Crossin toimintaan sekä erityisesti pakolais- ja turvapaikanhakijatyötä tekeviin tahoihin. Matkaan lähtivät Henrika, Emma, Katja, Emilia, Mikko, Ilmari, Ronja ja Sara. Opintomatkaa oltiin suunniteltu jo noin vuosi yhdessä vapaaehtoisen, Henrikan, nuorisotoiminnan suunnittelija Saran ja Englannin kontaktien Teddyn ja Melinan kanssa. Matkaan osallistuvilta nuorilta pyydettiin myös vinkkejä kaupunkeihin tutustumiseen liittyviin aktiviteetteihin.


Suurin osa nuorista olivat toisilleen jo entuudestaan tuttuja, muutama uusi kasvo lähti mukaan matkaan. Porukka sulautui nopeasti yhteen ja tunnelma oli väsymyksestä huolimatta heti katossa. Monet vapaaehtoisista ovat toimineet Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena jo useamman vuoden niin ensiavussa, nuorisotyön piirissä kuin monikulttuurisuustoiminnan puolella.

Maanantai
Maanantaina pääsimme tutustumaan British Red Crossin Lontoon toimistoon, joka oli valtava. Tapasimme siellä Hugon ja hän kertoi omasta tehtävästään maahanmuuttoon liittyvissä asioissa sekä yleisesti Englannin Punaisen Ristin maahanmuutto toiminnasta. Huomasimme, että maidemme tavat ovat kovin erilaiset maahanmuuttajien kotoutusohjelmien suhteen. Suurin eroavuus on, että Englannissa ei ole lainkaan vastaanottokeskuksia kuten Suomessa.


Tiistai
Tiistaina tapasimme Melinan hotellilla ja suuntasimme jalkaisin kohti British Red Crossin Canterburyn toimistoa. Toimistolla tapasimme Benin, joka suunnittelee nuorten toimintaa alueellaan. Vertailimme British Red Crossin ja Suomen Punaisen Ristin toimintaa ja huomasimme, että meissä todella on paljon samaa!
Iltapäivällä ohjelmassa oli opastettu Canterburyn kävelykierros, jossa opas kertoi tarinoita mm. linnan kummituksesta ja Canterburyn historiasta.


Keskiviikko
Aamulla lähdimme bussilla kohti Folkestonen kaupunkia, missä pääsimme tutustumaan Kent Refugee Action Networkin toimintaan. Heidän tavoitteenaan on auttaa ja tukea nuoria, yksin maahan tulleita turvapaikanhakijoita arjessa. Tutustuimme nuoriin sekä työntekijöihin samalla kun kävelimme kauniissa Folkestonen maisemissa rantaa pitkin. Iltapäivästä saavuimme takaisin Canterburyyn ja pidimme piknik-päivällisen läheisessä puistossa. Se oli hyvä tapa päättää reissu rennoissa merkeissä ihastellen idyllistä kaupunkia viimeisen kerran.







                                                                     Torstai
Ryhmän kotimatka oli alkanut. Aamulla olikin aikainen lähtö kentälle ja Sara otti hieman etumatkaa koska matkasi logistiikkasyistä junalla kun me muut pääsimme minibussilla. Väsyneinä mutta erittäin tyytyväisinä voimme kiittää kaikkia osallistujia tästä unohtumattomasta matkasta! Matka kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen, rento ja kaikella tavalla antoisa. Suuri kiitos Teddylle ja Melinalle jotka järjestivät hienosti ohjelman kaikille viidelle päivälle. 


STUDIERESA TILL ENGLAND



På söndag 18.6.17 åkte åtta medlemmar av Egentliga-Finlands Röda Korsets ungdomar på fem dagars studieresa till England. Med på resan åkte Henrika, Emma, Katja, Emilia, Mikko, Ilmari, Ronja och Sara. Resan har varit planerad redan i ett års tid av den frivilliga Henrika, ungdoms koordinatorn Sara och Englands kontakterna, Teddy och Melina. De frivilliga blev tillfrågade om önskemål av fritidsaktiviteter under resan.


Flesta av de frivilliga var redan bekanta från förr, men några nya ansikten kom också med på resan. Trots nya bekanta samt trötthet var gruppens stämning omedelbart på topp. De flesta av gruppen har i flera år redan fungerat som aktiva frivilliga i Finlands Röda Korset inom första hjälp, ungdomsverksamhet och mångkulturell verksamhet.


Måndag
På måndag besökte vi British Red Cross London Office som verkligen var enorm. I London kontoret träffade vi Hugo som berättade mer om hans uppgift som koordinator för asylsökanden och allmänt om Englands Röda Korsets program för asylsökanden. Vad vi lagade märke till var skillnaderna mellan programmet till asylsökanden mellan våra länder. Dessa skillnader var ganska så stora, t.ex. i England har dom inte alls mottagningscentraler, vilket vi har i Finland.








Tisdag   
Vi blev mötta av Melina vid hotellet på morgon och därifrån tog vi oss till Canterburys Office där Ben var emot oss. Ben planerar ungdomsverksamheten vid hans region. Vi jämförde British Red Cross och Finlands Röda Korset och märkte att det fanns mycket gemensamt i verksamheterna inom första hjälp och ungdomsverksamhet. På eftermiddagen gick vi med på en guidad tur där guiden berättade om Canterburys historia och spöken som spökar på gamla slottet.


Onsdag
Vi åkte iväg med lokalbuss mot staden Folkestone där vi fick bekanta oss med Kent Refugee Action Networks verksamheten. Deras huvudsakliga uppgift är att hjälpa och stöda unga asylsökanden i vardagen som kommit  till Finland alena. Vi fick lära känna dessa ungdomar samt deras ledare under promenaden till stranden och runt i staden.
På eftermiddagen hade vi bestämt oss för att ha picknick i en park i Canterbury tillsammans med Melina och Teddy. Det var ett bra sätt att njuta av gott sällskap och beundra den vackra och idylliska staden för sista gången.     

Torsdag
Hemresan har börjat. Väckningen var tidig, speciellt för Sara som tog tåg medan vi andra fick resa med minibuss till flygplatsen. Trötta men nöjda kan vi tacka alla deltagaren för en lyckad resa. I helheten har vi haft en fin, intressant och lärorik resa. Stort tack till Teddy och Melina som ordnade program för oss till alla fem dagar.