Salla Tähtinen: ringette sai jäädä, tilalle tuli ensiapu

Satu Haapanen

Kirjoittaja on SPR:n vapaaehtoinen

Ruissalon leirintäalue oli kesäkuussa tulvillaan valkoisia telttoja SPR:n tunnuksissa. Kentällä parveili toisiaan moikkaavaa ja halaavaa porukkaa. Yhteinen harrastus oli tuonut monille kavereita eri puolilta Suomea. Alkamassa olivat ensiavun SM-kilpailut, jotka järjestettiin tänä vuonna Turussa.

Salla Tähtinen on mutkaton ja hyväntuulinen 14-vuotias.

-Miten sinä tulit liittyneeksi SPR:n auttajiin?

-Näin bussissa ilmoituksen ja päätin tulla mukaan, Salla vastaa.

Salla oli ensin mukana nuorimpien porukassa SPR Turun osaston Reddie Kidseissä ja siirtyi sitten nuorten ryhmään.

Ringettestä luovuttuaan Salla löysi SPR:n.

- Salla loukkaa aina itsensä ja se keksi, että tällä tavalla se oppii myös paikkaamaan itsensä, velmuilee Mikko Sipilä, joka vetää Turun osaston nuorten ensiapuryhmää, jossa Sallakin on mukana. Mikko itsekin oli kisaamassa SM-tittelistä ensiauttajien ryhmässä.

-Meillä on hyvä ja rento ryhmä, yhteishenki on hieno, sanoo Salla. Ensiapuharrastus ei niele häneltä kaikkea vapaa-aikaa. Vauhdikas tyttö löytää aikaa myös koripallolle, lentopallolle, kitaransoitolle ja laululle.

Hengästyttävän litanian äärellä ei malta olla kysymättä, miten Sallalta sujuu koulunkäynti. Vastauksen melkein arvaa: -Hyvin, Salla vastaa.

Vapaaehtoisena, mutta ei väkisin

Riikka Laitinen
Kirjoittaja on SPR:n vapaaehtoinen

Vapaaehtoistyön tekeminen on hyvä tapa opetella armollisuutta itseään kohtaan. Jos on suomalaiseen tapaan sitoutunut tekemään sen, mitä lupaa, pääsee vapaaehtoishommissa testaamaan, pystyykö edes joskus rikkomaan tuon lupauksen. Se voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa.

Vapaaehtoistyöntekijä on nimittäin loppujen lopuksi vain vapaaehtoinen. Tavallinen ihminen tavallisilla taidoillaan ja voimavaroillaan, ei esimerkiksi koko maailman pelastaja, joka vaikka pää kainalossa vaeltaa paikalle säässä kuin säässä.

Jouduin kerran perumaan osallistumiseni Pansion vastaanottokeskuksen suomen kielen kerhoon siksi, että kärsin työpäivän mittaan yltyneestä migreenistä. Peruminen oli hyvin vaikeaa ja puntaroin kauan, onko migreeni tarpeeksi hyvä syy ilmoittaa, että en pääse paikalle. Laskin, kuinka monta ihmistä joutuu pulaan takiani, kuinka moni pettyy siitä, että kerhokerta joudutaan ehkä jättää kokonaan pitämättä. Pohdin, kehtaanko, vaikka oloni oli todella huono.

Olin myös hämmästynyt siitä, että tunsin edelleen tarvetta puntaroida asiaa monelta kantilta, vaikka olin jo vuosia aikaisemmin Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoisena oppinut (luullut oppineeni), että harrastuksen ilo ja kyky antaa itsestä jotakin muille voi kadota, jos sitä tekee omista tarpeista välittämättä. Jos sitä tekee väkisin.

Ilmoitin tuskaisena ja huonoa omatuntoa potevana, että en pääse kielikerhoon, mutta maailma ei romahtanutkaan! Kerhokerta pidettiin ilman minua (se oli siis hämmästyttävää kyllä mahdollista) ja tuli seuraava viikko, jolloin pääsin jälleen mukaan.

Mutta sitten tuli toinen kerhopäivä, jolloin en kärsinyt migreenistä, mutta minulla oli joku muu, mielestäni huonompi este. Otin Doodlesta osallistumisruksini pois ja ilmoitin kielikerhokoordinaattori Kaisalle tilanteeni. Kerhokerta jouduttiin sillä kertaa peruuttamaan, ja se tuntui pahalta.

Maailma on siitäkin huolimatta yhä pystyssä. Voin hyvillä mielin auttaa toista ihmistä aakkosista aloittamalla, ja laskemalla oppilaiden kanssa suomeksi kymmeneen, ja kokea aitoa iloa siitä. Voin olla myös pikkuisen ylpeä; ylpeä siitä, että olen uskaltanut sanoa oikealla hetkellä myös ei.

Aloitin Punaisen Ristin vapaaehtoisurani Tortinmäen hätämajoituksessa syksyllä 2015 ja jatkoin tammikuuhun 2016. Pidin välillä taukoa, ja palasin joukkoihin syksyllä 2016 Mäntykodin hätämajoituksen Keskiviikkokerhon merkeissä. Elokuusta 2017 olen ollut Pansion vastaanottokeskuksen suomen kielen kerhossa ohjaajana, kerho kokoontuu kerran viikossa.

Aurinkoa, ilmapalloja ja periaatteita!

Kaisa Rajalaakso
Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena SPR Ruissalon osaston monikulttuurisuustoiminnassa

Punaisen Ristin toiminta on monipuolista. Järjestö on mukana monessa tapahtumassa ja järjestää vuosittain tuhansia tempauksia ympäri suomen. Toiset isompia, toiset pienempiä, mutta aina kun menemme paikalle, on siellä iloinen vastaanotto ja usein kuulee kommentin; “Ai kun kiva, Punainen Risti on täällä. Mitäs kaikkea te järjestätte tällä kertaa?” Näistä jo pelkästään tulee iloiselle tuulelle, sillä se on käsin kosketeltavaa miten järjestö on osannut luoda ympäristön joka koetaan ystävälliseksi, auttamishaluiseksi ja helpoksi lähestyä.

Helatorstaina järjestimme perinteisen Ruissalon osaston tapahtuman Honkapirtillä, Turun Ruissalossa. Päivän aiheena oli auttajakurssi ja Punaisen Ristin toiminnasta kertominen. Päivä alkoi iloisesti, sää suosi meitä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ruoho oli alkanut juuri muutamien aurinkoisten päivien ansiosta vihertää ja puissa lehdet kasvoivat täyttä vauhtia.

Ihmisiä saapui hiljalleen syömään ja kahvittelemaan Honkapirtille ja muutamat mittauttivat verenpaineensa ja kyselivät Punaisen Ristin toiminnasta. Ilmapalloja jaettiin lapsille. Meille vapaaehtoisille tiedossa oli myös ilmapallon metsästystä, kun tuuli sen verran kovasti, että ilmapallot lentelivät tuulessa sinne ja tänne. Ilmapiiri oli kevyt ja kaikilla hymy herkässä.

Inhimillisyys

Tätä kaikkea kun ajattelee, nousevat Punaisen Ristin periaatteet mieleen ja päällimmäisenä näistä erityisesti Inhimillisyys. Inhimillisyys, ihmisyys, suvaitsevaisuus. Toisten kunnioitus ja hyväksyminen kaikenlaisina ja kaikissa tilanteissa. Se on tässä ajassa ja maailmassa harvoin tavattu ylellisyys, jota kannattaa suojella kuin sukupuutossa olevaa uhanalaista eläinlajia.

Inhimillisyyden periaate ei ainoastaan ole sitä, miten kohtelemme toisiamme vaan se on humaani käsite, joka koskee tänä päivänä kaikkea tekemistä. Miten reagoit asioihin? Miten ennakkoluulot vaikuttavat arvosteluusi? Onko erilaisuus uhka vai mahdollisuus? Valitettavan usein törmää väistämättä siihen että puheenaiheet liittyvät vain toisten arvostelemiseen ja poissulkemiseen sosiaalisen hyväksynnän piiristä.

Kävin hiljattain YK kansainvälisessä päämajassa vierailulla. Siellä tuli myös hyvin selvästi esiin inhimillisyys, sen tärkeys, ja mitä se merkitsee maailman mittakaavassa. On hyvä että on ryhdytty pelkän taloudellisen tasapainon lisäksi mittaamaan muita onnellisuuteen ja hyvinvointiin perustuvia indeksejä. YK linjaa mm. sivuillaan seuraavasti:

"Inhimillinen kehitys lähtee ajatuksesta, että kehitys on paljon muutakin kuin kansantalouksien kasvua. Tavoitteena on maailma, jossa jokainen ihminen voi mahdollisimman pitkälle itse valita, millaista elämää haluaa elää. Inhimilliseen kehitykseen kuuluu viime kädessä kaikki, mitä ihmiset pitävät hyvänä, arvokkaana ja tavoiteltavana – esimerkiksi turvallisuus, ihmisoikeudet ja tunne osallisuudesta yhteiskuntaan."

Olen onnekas kun saan toimia osana järjestöä jossa tämä periaate on sydäntä lähellä. Inhimillisesti kaikkialla ja kaikkia varten. Se on Punainen Risti!