Kielikerhon tarina ja vapaaehtoishuuto!

Kirjoittaja: Kaisa Rajalaakso, kielikerhokoordinaattori

Vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin toiminnan sydän. Olen ollut mukana Punaisen Ristin Varsinais-Suomen Ruissalon osaston monikulttuurisuus- ja vastaanottokeskusvapaaehtoistoiminnassa noin viitisen vuotta ja nähnyt vapaaehtoistoiminnan monia eri sävyjä. Kun aloitin, olivat monia vuosia mukana olleet, kokeneet konkarit, vetämässä toimintaa ja mukaan oli helppo hypätä. Tunnelma oli rennon ystävällinen ja tutustuminen aloitettiin yhteisillä suunnittelutapaamisilla. Pääsinkin nopeasti vastuutehtäviin, kun sitä itse halusin ja lähdin koordinoimaan enimmäkseen kielikerhotoimintaa turvapaikanhakijoille. Silloin läksykerhoa – nykyisimmin tunnettu nimellä kielikerho, pidettiin, ja pidetään edelleen, Pansion vastaanottokeskuksessa kerran viikossa. Kerhossa opiskellaan pienryhmissä suomen kielen alkeita naurun ja hauskanpidon kautta.

Sitten tuli isoja muutoksia. Syksy 2015 ja Suomi valmistautui vastaanottamaan tuhansia avun tarvitsijoita. Yhtäkkiä tuli suuri määrä turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin ja uusia hätämajoitusyksiköitä perustettiin nopealla tahdilla. Punaisen Ristin henkilökunta yhdessä vapaaehtoisten kanssa koitti ylläpitää vanhoja toimintoja mahdollisimman hyvin uudenlaisessa tilanteessa ja monella taholla mietittiin myös uusia toimintamalleja. Kaikki olivat tietenkin myös vähän ymmällään, se on ihan inhimillistä.

Suuri määrä uusia vapaaehtoisia tarttui haasteeseen ja he löysivät itselleen sopivia vapaaehtoistöitä, joiden kautta he pystyivät antamaan uskomattoman upean panoksensa mm. monikulttuurisuus- ja vastaanottokeskustoiminnan vapaaehtoisina. Toiminta laajeni ja nopeasti oltiin tilanteessa että kerhot toimivat itsenäisesti ilman yhteisiä tapaamisia, sillä auttajia oli niin paljon.

Yhä edelleen sydäntä lämmittää ja hymy nousee huulille kun ajattelen miten paljon ihmiset ovat valmiita antamaan itsestään ja omasta vapaa-ajastaan hädässä olevien auttamiseksi. Tulee mieleen oman isoäitini kertomat tarinat sodan jälkeisestä Suomesta, kun ihmiset vetivät yhtä köyttä ja toisten auttaminen oli itsestäänselvyys. 

Nyt on tullut aika katsoa taaksepäin mitä olemme saaneet aikaan sekä eteenpäin mihin olemme menossa. Monikulttuurisuus- ja vastaanottokeskustoiminta on jatkunut monien eri kerhojen ja toimintojen myötä mutta tilanteen tasaannuttua vapaaehtoisia on yhä vaikeampi löytää. En halua ajatella, enkä usko, että ihmiset olisivat yhtään sen vähemmän auttamishaluisia mutta tiedän että aika on kortilla ja omaa auttamiskanavaa on ehkä vaikea löytää. Yhteisöllisyys ei ehkä myöskään tunnu niin yhteisölliseltä kun harvoin tapaa muita vapaaehtoisia tai koordinaattoreita.

Haluaisin haastaa entiset ja nykyiset vapaaehtoiset kertomaan miten he aikoinaan tulivat toimintaan mukaan ja miksi? Ja mikä on se vetovoima joka saa sinut saapumaan kerta toisensa jälkeen antamaan oman panoksesi muiden auttamiseksi? Entä miksi mahdollisesti jäit pois? Mitä me toimintaa koordinoivat voimme tehdä samalla tavalla? Entä toisin?

Olen ylpeä, että saan toimia vapaaehtoisena. Viimeksi kysyin toiselta ohjaajalta tunnin päätteeksi, miksi käyt täällä ja hän vastasi: ”Tästä tulee vain niin hyvälle tuulelle!”

Tuohon vastaukseen ei ole paljon lisättävää. Ilman vapaaehtoisia ei olisi Punaista Ristiä!

Onko sodassa sääntöjä?

 

Kirjoittanut Kaj Åsten, vapaehtoinen humanitaarisen oikeuden kouluttaja

Mitä tarkoitetaan humanitaarisella oikeudella? Tarkoitetaanko sillä oikeutta saada apua hädässä? Tarkoitetaanko sillä oikeutta auttaa hädässä olevia? Vai tarkoitetaanko sillä näitä molempia, vai jotain muuta? Ja velvoittaako se jotakuta? Tämäntapaisia kysymyksiä olen kuullut, kun keskustelun aiheena on ollut humanitaarinen oikeus.

Kansainvälinen humanitaarinen oikeus (International Humanitarian Law eli IHL) on yksi kansainvälisen oikeuden vanhimmista osa-alueista. Sillä on kaksi tärkeää tarkoitusta:
1) rajoittaa aseellisissa selkkauksissa käytettäviä sodankäyntimenetelmiä ja -välineitä ja
2) suojella sellaisia ihmisryhmiä ja kohteita, jotka eivät osallistu taisteluihin.
Humanitaarisessa oikeudessa määritellään myös vastuut ja seuraamukset oikeussääntöjen rikkomisesta. Humanitaarisesta oikeudesta on käytetty ja käytetään edelleen myös muita nimityksiä, joista tunnetuin lienee sodan oikeussäännöt.

Humanitaarinen oikeus veloittaa osapuolia huolehtimaan hallinnassaan olevalla alueella olevan siviiliväestön perustarpeista. Osapuolten kyky huolehtia perustarpeista voi kuitenkin olla hyvin rajoittunut. Tällöin avustusjärjestöjen työ siviiliväestön auttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Geneven sopimukset, jotka ovat keskeisiä humanitaarisen oikeuden normeja, antavat Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle tai muulle puolueettomalle ihmisystävälliselle järjestölle mahdollisuuden ryhtyä suojelemaan siviilihenkilöitä ja antamaan heille apuaan. Toimiessaan konfliktialueella avustustoiminta ja -henkilöstö ovat suojeltuja kohteita, joihin ei saa kohdistaa vihollisuuksia.

Toimiiko huomanitaarinen oikeus?

Eikö kuulostakin hyvältä? Mutta toimiiko humanitaarinen oikeus? Kyllä ja ei. Oikeussääntöjen noudattaminen ei ylitä uutiskynnystä, mutta rikkomukset, varsinkin törkeät, ylittävät sen. Viime vuosina onkin eri medioissa tuotu esille useita humanitaarisen oikeuden rikkomuksia. Näissä tapauksissa näyttää olleen kyse välinpitämättömyydestä humanitaarista oikeutta kohtaan. Humanitaarisen oikeuden loukkaukset voivat myös johtua tietämättömyydestä.

Mutta miten sitten tuota tietämättömyyttä voidaan poistaa, ja pitääkö Suomessa syvän rauhan aikana puhua sodan oikeussäännöistä? Vastaan ensin jälkimmäiseen kysymykseen: Suomessakin pitää puhua sodan oikeussäännöistä rauhan aikana, sillä edellytykset humanitaarisen oikeuden noudattamiseen tulee luoda jo ennen mahdollisen konfliktin alkua.

Annan yhden esimerkin. Humanitaarinen oikeus sisältää useita periaatteita, joista yksi tärkeimmistä on erotteluperiaate. Sillä tarkoitetaan eron tekemistä sotilaskohteen ja siviilikohteen välillä. Humanitaarisen oikeuden säännöissä kielletään aseellisen voiman kohdistaminen siviilikohteisiin. Vastuu erotteluperiaatteen toteutumisesta on kaikilla konfliktin osapuolilla. Sen vuoksi sotilaskohteita ja siviilikohteita ei saisi aseellisen selkkauksen aikana sijoittaa lähelle toisiaan. Yksistään tämän periaatteen merkitys tulee ottaa huomioon jo rauhan ajan yhteiskuntasuunnittelussa – ja varsinkin tehtäessä suunnitelmia kriisien varalle.

Tietämättömyyttä voidaan poistaa tiedottamalla ja kouluttamalla. Valtioilla on velvollisuus tiedottaa humanitaarisesta oikeudesta ja antaa siitä koulutusta. Suomessa esimerkiksi puolustusvoimat antaa humanitaarisen oikeuden koulutusta palveluksessaan olevalle henkilöstölle.

Tietoa ja toimintaa sodan oikeussääntöihin liittyen

Suomen valtion ohella Suomen Punainen Risti huolehtii tiedon levittämisestä sodan oikeussäännöistä. Muun muassa Turussa toimii vapaaehtoisten muodostama humanitaarisen oikeuden ryhmä, johon itsekin kuulun. Ryhmämme järjestää aihepiiriin liittyviä tapahtumia, kursseja ja keskustelutilaisuuksia. Ryhmämme jäseniä on käynyt myös kouluissa kertomassa humanitaarisesta oikeudesta. Näkyvyyttä humanitaariselle oikeudelle olemme hakeneet keväisin keskustassa julkisella paikalla järjestetyillä hiljaisilla mielenilmaisuilla, joissa osallistujat makaavat hiljaa paikallaan noin 15 minuutin ajan symboloiden sodissa kuolevien siviilien suurta määrää suhteessa sotilaisiin (joka kymmenes on puettu maastopukuun).

Ryhmämme toiminnassa humanitaarisen oikeuden kurssit ovat olleet suosituimpia. Niitä pyrimmekin järjestämään siten, että sekä keväisin että syksyisin on peruskurssi ja jommankumman peruskurssin jälkeen on jatkokurssi. Perus- ja jatkokurssin käynyt henkilö voi halutessaan kouluttautua SPR:n vapaaehtoiseksi humanitaarisen oikeuden kouluttajaksi. Tällä hetkellä ryhmässämme on aktiivisena neljä kouluttajakoulutuksen käynyttä vapaaehtoista. Kaipaamme lisää kouluttajia, jotta saisimme varmistettua kurssien pitämisen myös tulevina vuosina.

Humanitaarisen oikeuden ryhmän toiminta on kaikille avointa. Tiedotamme toiminnastamme mm. Facebookissa: https://www.facebook.com/IHLTurku/

Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Arkisia ekotekoja Kaarinassa

Kirjoittanut Marja-Helena Salmio, SPR Kaarinan-Piikkiön osaston vapaaehtoinen

Kaarinassa alkoi 13.11.2017 Hovirinnan koulun ylijäämäruuan jako kaarinalaisille. Hanke lähti liikkeelle, kun Kaarinan kaupungin ruokapalvelupäällikkö Heidi Paju otti yhteyttä osastoon. Kaupungissa oli jo aiemmin pohdittu tapoja, joilla kouluruokailusta yli jäävää ruokaa voitaisiin hyödyntää, mutta ratkaisua ei ollut löytynyt. Tällä kerralla kaupungin johdossa syntyi ajatus kysyä järjestöjen tai kirkon mahdollisuutta tulla mukaan hankkeeseen, jonka tavoite on ruokahävikin pienentäminen.

 

SPR Kaarinan-Piikkiön osaston hallitus pohti asiaan sen jälkeen, kun kaupungin ruokapalvelujen kanssa neuvotellen oli saatu käsitys hankkeen luonteesta. Ennen lopullista päätöstä osasto halusi vielä selvittää asiasta kiinnostuneiden vapaaehtoisten määrän. Kaarina-lehti otti haasteen vastaan ja uutisoi näyttävästi orastavaa hanketta, johon kutsuttiin mukaan kiinnostuneita kaarinalaisia. Ilmoittautumista varten osaston yhteystiedot olivat jutussa mukana.

Ilo ja hämmästys oli suuri, kun parissa viikossa ilmoittautuneita oli kolmisenkymmentä. Heistä suurin osa oli henkilöitä, jotka eivät aikaisemmin olleet osallistuneet Punaisen Ristin tai osaston toimintaan! Näillä ”eväillä” hallitus päätti järjestää kokeilun, jonka kestoksi määriteltiin 13.11. – 22.12.2017 eli syyslukukauden loppuun jokaisena koulupäivänä. Allekirjoittanut sitoutui kokeilun vetäjäksi.

Valmistautumista ja suunnittelua

Ensimmäisen infotilaisuuden ruokajakovapaaehtoisille pidin 9.11.2017 Hovirinnan koululla.  Tilaisuuden sisältö oli haastava, koska kenellekään meistä - ruokapalvelupäällikkö mukaan lukien - ei ollut kokemusta tämänkaltaisen toiminnan organisoinnista. Prosessi, joka tilaisuudessa esiteltiin, oli kokonaan oletusten varassa.

Tärkeimmät otsikot infossa olivat: ruokajaon ajoitus; miten ja missä tiloissa toimitaan; mitä varusteita tarvitaan, vaikka ruoka jaetaan asiakkaiden omiin astioihin; mihin ja minkälaiset opasteet koulurakennuksessa tarvitaan, koska jako tapahtuu koulupäivien aikana; hygieniapassi; mistä ja miten apua saa jos sitä tarvitaan ja, sokerina pohjalla, jakovuorojen järjestäminen. 

Infossa olleilta vapaaehtoisilta tuli hyviä käytännön ehdotuksia, mm. vuoronumeroiden käyttöönotto.  Se onkin osoittautunut varsin tärkeäksi asiaksi. Kaikki tarvittavat asiat saatiin infossa selvitetyiksi, jopa vuorot jaetuiksi koko kokeiluajalle.

Ruuanjakoon osallistuvilta edellytettiin myös hygieniapassin suorittamista. Sitä varten osasto järjesti SPR Varsinais-Suomen piirin tuella hygieniapassin koulutus- ja testitilaisuuden, joka toteutettiin Hovirinnan koululla 19.11.2017. Kaikki ruuanjakoon osallistuvat läpäisivät testin.

Oman mietintänsä vaati ruokajaon markkinointi asiakkaille.

Aloitus jännitti

Aloituspäivänä jännitys oli korkealla, koska ruokajakelun markkinointi oli toistaiseksi rajoitettu lähikauppojen ilmoitustauluille. Jakoaikaan koululle saapui seitsemän ruuanhakijaa. Paikalla oli myös Kaarina-lehti, joka julkaisi pienen jutun aloituspäivän tunnelmista. Ja siitä se lähti!

Seuraavana päivänä paikalle tuli jo 17 hakijaa ja määrä lisääntyi päivittäin. Parhaimmillaan hakijoita yhtenä päivänä oli 54. Viidakkorummun ja Facebookin lisäksi muita markkinointikanavia ei ole tarvittu. Jaettavaan ruokamäärään nähden hakijamäärä on ollut sopiva. Hovirinnan koulun ruokahävikki on radikaalisti vähentynyt.

Nopeasti havaittiin kaksi kehitettävää asiaa, molemmat luonteeltaan logistisia. Ensinnäkin: asiakasvirtojen ja oppilasvirtojen kohtaanto-ongelmien vuoksi jakopaikka vaihdettiin koulun ruokasalista tyhjillään olleeseen luokkaan omalla sisäänkäynnillä. Toiseksi: kahden jakajan lisäksi päätettiin järjestää ns. aulahenkilö, joka huolehtii kylttien paikalleen asettamisesta, vuoronumerojen jakamisesta ja jonon etenemisestä. Tarvittaessa hän huolehtii myös vanhempien mukana olevista lapsista, avustaa apuvälineillä liikkuvia asiakkaita ja auttaa tarpeen tullen myös jaossa. Aulahenkilö toimii siis tilaisuuden ”yleismies Jantusena”, joka auttaa, opastaa ja tarvittaessa siivoaakin.  Kun ruokaa käsitellään, vahinkojakin saattaa sattua. Molemmat muutokset osoittautuivat järkeviksi niin koulun toiminnan kuin ruuan jakamisenkin kannalta.

Kokeilun seuranta ja uusi avaus

Koska kyseessä oli kokeilu, toimintaa seurattiin tarkasti. Vapaaehtoiset merkitsivät päivittäin muistiin kävijämääriä ja kommentoivat tapahtumia. Koulun henkilökunta oli myös mukana arvioimassa. Kirjoitin jokaisen kokeiluviikon päätteeksi vapaaehtoisille infokirjeen menneen viikon tapahtumista. Siihen oli koottu sekä jakajien että koulun henkilökunnan kokemukset.

18.12.2017 pidimme vapaaehtoisille palautetilaisuuden, jossa ”tulostettiin” mennyttä ja suunniteltiin tulevaisuutta. Kokeilun loppuvaiheen palautteet näet osoittivat, että kaikki osapuolet toivoivat toiminnan jatkuvan.  Niin asiakkaat kuin toimijatkin.

Lopullinen tulostus osoitti, että kuuden kokeiluviikon aikana oli toteutunut noin 630 asiakaskontaktia. Keskimäärin se tarkoitti 21 hakijaa/päivä, vaihteluvälin ollessa ensimmäisen päivän seitsemästä hakijasta vilkkaimman päivän 54:ään hakijaan.

Asiakaskunta muodostui erilaisessa elämäntilanteessa olevista ihmisistä.  Heissä oli yksinasuvia vanhuksia, perheitä, kantasuomalaisia, maahanmuuttajia, opiskelijoita, jne. Kun suurimmalla osalla hakijoista oli kotona ainakin toinen ruuasta nauttiva, luku jakelusta hyötyvistä kaksinkertaistuu. Perheryhmässä oli viiden jopa kuuden hengen perheitä, jolloin jaon vaikutus ulottuu vielä laajemmalle.

Kokeilun päättyessä 22.12. ilo oli suuri, kun saatoin kertoa, että neuvottelujen tuloksena ruokajako jatkuu kevätlukukauden alusta, edelleen jokaisena koulupäivänä. Tyytyväisiä olivat kaikki osapuolet.

Ja mikä parasta, onnistuneen kokeilun seurauksena Littoisissa, Kaarinan pohjoisosassa, aloittaa toinen jakopiste 15.1.2018. Sen vetäjäksi lupautui Jenni Menander, joka aloitti jakajanuransa Hovirinnan ryhmässä. Myös Littoisiin ilmoittautui kolmattakymmentä uutta paikallista vapaaehtoista.  Littoisissa tilanne arvioidaan hiihtoloman alla. Kokeilujakso on sielläkin noin 6 viikkoa. 

Kiitos kaikille vapaaehtoisille sekä koulun henkilökunnalle

Kaarinan-Piikkiön osaston päätös osallistua kokeiluun osoittautui onnistuneeksi väyläksi saada uusia ihmisiä kiinnostumaan Punaisesta Rististä ja mukaan osaston toimintaan.  Saimme mukaan iloiseksi ja sitoutuneeksi osoittautuneen tiimin, jolla homma hoitui joutuisasti. Kiitos Ruoko-ryhmän jäsenille! Nyt jo monet ovat ilmaisseet mielenkiintonsa olla mukana muussakin toiminnassa, kun yhteys on syntynyt.

Suuri kiitos kuuluu Hovirinnan koulun keittiö-, siivous- ja muulle henkilökunnalle. Pulmatilanteissa on hyvässä hengessä neuvotellen aina löytynyt ratkaisu ja on saatu tarvittava apu. Hyvä yhteistyö koulun henkilökunnan kanssa onkin ratkaiseva tekijä tämänkaltaisen hankkeen onnistumiseksi.

Autan mielelläni jos joku osasto kiinnostuu vastaavasta toiminnasta. Kannattaa hyödyntää aiempia kokemuksia, vaikka olosuhteet ovatkin omanlaisensa joka jakelupisteessä.