Arkisia ekotekoja Kaarinassa

Kirjoittanut Marja-Helena Salmio, SPR Kaarinan-Piikkiön osaston vapaaehtoinen

Kaarinassa alkoi 13.11.2017 Hovirinnan koulun ylijäämäruuan jako kaarinalaisille. Hanke lähti liikkeelle, kun Kaarinan kaupungin ruokapalvelupäällikkö Heidi Paju otti yhteyttä osastoon. Kaupungissa oli jo aiemmin pohdittu tapoja, joilla kouluruokailusta yli jäävää ruokaa voitaisiin hyödyntää, mutta ratkaisua ei ollut löytynyt. Tällä kerralla kaupungin johdossa syntyi ajatus kysyä järjestöjen tai kirkon mahdollisuutta tulla mukaan hankkeeseen, jonka tavoite on ruokahävikin pienentäminen.

 

SPR Kaarinan-Piikkiön osaston hallitus pohti asiaan sen jälkeen, kun kaupungin ruokapalvelujen kanssa neuvotellen oli saatu käsitys hankkeen luonteesta. Ennen lopullista päätöstä osasto halusi vielä selvittää asiasta kiinnostuneiden vapaaehtoisten määrän. Kaarina-lehti otti haasteen vastaan ja uutisoi näyttävästi orastavaa hanketta, johon kutsuttiin mukaan kiinnostuneita kaarinalaisia. Ilmoittautumista varten osaston yhteystiedot olivat jutussa mukana.

Ilo ja hämmästys oli suuri, kun parissa viikossa ilmoittautuneita oli kolmisenkymmentä. Heistä suurin osa oli henkilöitä, jotka eivät aikaisemmin olleet osallistuneet Punaisen Ristin tai osaston toimintaan! Näillä ”eväillä” hallitus päätti järjestää kokeilun, jonka kestoksi määriteltiin 13.11. – 22.12.2017 eli syyslukukauden loppuun jokaisena koulupäivänä. Allekirjoittanut sitoutui kokeilun vetäjäksi.

Valmistautumista ja suunnittelua

Ensimmäisen infotilaisuuden ruokajakovapaaehtoisille pidin 9.11.2017 Hovirinnan koululla.  Tilaisuuden sisältö oli haastava, koska kenellekään meistä - ruokapalvelupäällikkö mukaan lukien - ei ollut kokemusta tämänkaltaisen toiminnan organisoinnista. Prosessi, joka tilaisuudessa esiteltiin, oli kokonaan oletusten varassa.

Tärkeimmät otsikot infossa olivat: ruokajaon ajoitus; miten ja missä tiloissa toimitaan; mitä varusteita tarvitaan, vaikka ruoka jaetaan asiakkaiden omiin astioihin; mihin ja minkälaiset opasteet koulurakennuksessa tarvitaan, koska jako tapahtuu koulupäivien aikana; hygieniapassi; mistä ja miten apua saa jos sitä tarvitaan ja, sokerina pohjalla, jakovuorojen järjestäminen. 

Infossa olleilta vapaaehtoisilta tuli hyviä käytännön ehdotuksia, mm. vuoronumeroiden käyttöönotto.  Se onkin osoittautunut varsin tärkeäksi asiaksi. Kaikki tarvittavat asiat saatiin infossa selvitetyiksi, jopa vuorot jaetuiksi koko kokeiluajalle.

Ruuanjakoon osallistuvilta edellytettiin myös hygieniapassin suorittamista. Sitä varten osasto järjesti SPR Varsinais-Suomen piirin tuella hygieniapassin koulutus- ja testitilaisuuden, joka toteutettiin Hovirinnan koululla 19.11.2017. Kaikki ruuanjakoon osallistuvat läpäisivät testin.

Oman mietintänsä vaati ruokajaon markkinointi asiakkaille.

Aloitus jännitti

Aloituspäivänä jännitys oli korkealla, koska ruokajakelun markkinointi oli toistaiseksi rajoitettu lähikauppojen ilmoitustauluille. Jakoaikaan koululle saapui seitsemän ruuanhakijaa. Paikalla oli myös Kaarina-lehti, joka julkaisi pienen jutun aloituspäivän tunnelmista. Ja siitä se lähti!

Seuraavana päivänä paikalle tuli jo 17 hakijaa ja määrä lisääntyi päivittäin. Parhaimmillaan hakijoita yhtenä päivänä oli 54. Viidakkorummun ja Facebookin lisäksi muita markkinointikanavia ei ole tarvittu. Jaettavaan ruokamäärään nähden hakijamäärä on ollut sopiva. Hovirinnan koulun ruokahävikki on radikaalisti vähentynyt.

Nopeasti havaittiin kaksi kehitettävää asiaa, molemmat luonteeltaan logistisia. Ensinnäkin: asiakasvirtojen ja oppilasvirtojen kohtaanto-ongelmien vuoksi jakopaikka vaihdettiin koulun ruokasalista tyhjillään olleeseen luokkaan omalla sisäänkäynnillä. Toiseksi: kahden jakajan lisäksi päätettiin järjestää ns. aulahenkilö, joka huolehtii kylttien paikalleen asettamisesta, vuoronumerojen jakamisesta ja jonon etenemisestä. Tarvittaessa hän huolehtii myös vanhempien mukana olevista lapsista, avustaa apuvälineillä liikkuvia asiakkaita ja auttaa tarpeen tullen myös jaossa. Aulahenkilö toimii siis tilaisuuden ”yleismies Jantusena”, joka auttaa, opastaa ja tarvittaessa siivoaakin.  Kun ruokaa käsitellään, vahinkojakin saattaa sattua. Molemmat muutokset osoittautuivat järkeviksi niin koulun toiminnan kuin ruuan jakamisenkin kannalta.

Kokeilun seuranta ja uusi avaus

Koska kyseessä oli kokeilu, toimintaa seurattiin tarkasti. Vapaaehtoiset merkitsivät päivittäin muistiin kävijämääriä ja kommentoivat tapahtumia. Koulun henkilökunta oli myös mukana arvioimassa. Kirjoitin jokaisen kokeiluviikon päätteeksi vapaaehtoisille infokirjeen menneen viikon tapahtumista. Siihen oli koottu sekä jakajien että koulun henkilökunnan kokemukset.

18.12.2017 pidimme vapaaehtoisille palautetilaisuuden, jossa ”tulostettiin” mennyttä ja suunniteltiin tulevaisuutta. Kokeilun loppuvaiheen palautteet näet osoittivat, että kaikki osapuolet toivoivat toiminnan jatkuvan.  Niin asiakkaat kuin toimijatkin.

Lopullinen tulostus osoitti, että kuuden kokeiluviikon aikana oli toteutunut noin 630 asiakaskontaktia. Keskimäärin se tarkoitti 21 hakijaa/päivä, vaihteluvälin ollessa ensimmäisen päivän seitsemästä hakijasta vilkkaimman päivän 54:ään hakijaan.

Asiakaskunta muodostui erilaisessa elämäntilanteessa olevista ihmisistä.  Heissä oli yksinasuvia vanhuksia, perheitä, kantasuomalaisia, maahanmuuttajia, opiskelijoita, jne. Kun suurimmalla osalla hakijoista oli kotona ainakin toinen ruuasta nauttiva, luku jakelusta hyötyvistä kaksinkertaistuu. Perheryhmässä oli viiden jopa kuuden hengen perheitä, jolloin jaon vaikutus ulottuu vielä laajemmalle.

Kokeilun päättyessä 22.12. ilo oli suuri, kun saatoin kertoa, että neuvottelujen tuloksena ruokajako jatkuu kevätlukukauden alusta, edelleen jokaisena koulupäivänä. Tyytyväisiä olivat kaikki osapuolet.

Ja mikä parasta, onnistuneen kokeilun seurauksena Littoisissa, Kaarinan pohjoisosassa, aloittaa toinen jakopiste 15.1.2018. Sen vetäjäksi lupautui Jenni Menander, joka aloitti jakajanuransa Hovirinnan ryhmässä. Myös Littoisiin ilmoittautui kolmattakymmentä uutta paikallista vapaaehtoista.  Littoisissa tilanne arvioidaan hiihtoloman alla. Kokeilujakso on sielläkin noin 6 viikkoa. 

Kiitos kaikille vapaaehtoisille sekä koulun henkilökunnalle

Kaarinan-Piikkiön osaston päätös osallistua kokeiluun osoittautui onnistuneeksi väyläksi saada uusia ihmisiä kiinnostumaan Punaisesta Rististä ja mukaan osaston toimintaan.  Saimme mukaan iloiseksi ja sitoutuneeksi osoittautuneen tiimin, jolla homma hoitui joutuisasti. Kiitos Ruoko-ryhmän jäsenille! Nyt jo monet ovat ilmaisseet mielenkiintonsa olla mukana muussakin toiminnassa, kun yhteys on syntynyt.

Suuri kiitos kuuluu Hovirinnan koulun keittiö-, siivous- ja muulle henkilökunnalle. Pulmatilanteissa on hyvässä hengessä neuvotellen aina löytynyt ratkaisu ja on saatu tarvittava apu. Hyvä yhteistyö koulun henkilökunnan kanssa onkin ratkaiseva tekijä tämänkaltaisen hankkeen onnistumiseksi.

Autan mielelläni jos joku osasto kiinnostuu vastaavasta toiminnasta. Kannattaa hyödyntää aiempia kokemuksia, vaikka olosuhteet ovatkin omanlaisensa joka jakelupisteessä.

Haastepiirissä Salovaarat

[Haastepiiri on SPR Varsinais-Suomen piirin toimijoiden oma mahdollisuus haastaa mukaan muita toimijoita yli osaston rajojen. Haasteen saaja voi olla vapaaehtoinen, jäsen, työntekijä tms. - niin uusi kuin vanha tekijäkin!

 

Ketä olette?

Olemme Päivi ja Reijo Salovaara Raisiosta.

Reijo on puolivuotiaana muutettu Halikosta Raisioon. Päivi syntyi ja kävi koulunsa Paimiossa.

Raisio Oyj yhdisti meidät 26 vuotta sitten.

Mitä kaikkea osastossasi tapahtuu?

Raision osasto on pieni aktiivinen osasto. Raision osaston parhaimpia puolia on monipuolisuus ja joustavuus. Toimintamuotoina tällä hetkellä on monikulttuurinen ystävätoiminta, käsityökerho sekä ensiapuryhmä. Ensiapuryhmäläinen voi päivystää, osallistua Vapepan toimintaan tai Turun alueen henkisen tuen ryhmään oman mielenkiintonsa mukaan.

Perinteinen ystävätoiminta etsii osastoon uutta vetäjää.

Mikä on roolisi ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Me molemmat olemme kuuluneet työpaikkamme ensiapuryhmään. Halusimme mukaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan, joten liityimme SPR Raision osastoon. Olemme kuuluneet osaston hallitukseen, ja Reijo kuuluu edelleen. Vastuualueina ovat olleet mm. Reijolla jäsenmestarina oleminen sekä Päivillä ea-ryhmänjohtajuus, sekä henkisen tuen kouluttajana ja valmiuskouluttajana toimiminen.

Mikä on toiminnassa parasta, mitä se antaa?

Toisen ihmisen auttaminen. On kyse kadonneen henkilön etsimisestä tai kadonneen henkilön omaisen tukemisesta. Voimme olla avuksi toisen hädän hetkellä.

Harrastuksen kautta tulleet lukuisat ystävät rikastuttavat elämää suuresti.

Tuntuu, että auttamisesta saa itselle enemmän kuin pystyy antamaan.

Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan

1. Tutkitusti todistettu, että vapaaehtoistoimintaa tekevät ovat keskivertoa onnellisempia.
2. Vapaaehtoisuus tuo mielekästä toimintaa esim. eläkkeelle jäädessä.
3. Punaisen Ristin toiminta on vaan niin mukavaa.

Vapaa sana.

Välillä voi pitää taukoa vapaaehtoisuudesta. On tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta.

Kenet haastat seuraavaksi?

Eija Järviön - hän on entinen SPR:n työntekijä, josta tuli vapaaehtoinen. 

Kolme kuukautta vapaaehtoisena Thaimaassa

Palasin joulukuun alussa Suomeen kolmen kuukauden pestiltäni Bangkokista. Toimin Suomen Lähetysseuran vapaaehtoisena paikallisessa ensikodissa.  Lämmön tunne olkapäillä (proosallisemmin hiki silmässä), gekot seinillä, tulvivat kadut, vauvat, se jokapäiväinen riisi ja mylvivä suurkaupunki ovat vaihtuneet takaisin kotoisaan Turkuun ja työhön Punaisessa Ristissä.  Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus: oli hyvä olla poissa, on hyvä olla takaisin. 

Ja miten se kaikki sitten meni? Osallistuin syksyllä 2016 Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle -koulutukseen. Koulutuksen käymisen jälkeen on mahdollista hakeutua Lähetysseuran työkentille vapaaehtoistyöhön. Sain paikan Thaimaasta, siellä jo pitkään toimineesta ensikodista. Työnantajani suhtautui suopeasti ajatukseen poissaolostani ja mahdollisuudesta erityiseen oppimiskokemukseen, näin pääsin lähtemään Bangkokiin. Vapaaehtoispaikkani, Thaimaan luterilaisen kirkon ensikoti, Home of Grace (Armonkoti), tarjoaa tukea ja valmennusta vaikeassa elämäntilanteessa raskaana oleville äideille. 

Armonkodissa on viisitoista asiakaspaikkaa. Ensikodista apua hakevat naiset tulevat erilaisista taustoista: joidenkin perhe ei sulata aviotonta raskautta, toisten poikaystävä haluaa erota tyttöystävän tullessa raskaaksi, jotkut naisista työskentelevät prostituoituina ja ovat raskaana asiakkaalleen. Suunnittelemattomien raskauksien luomat tilanteet ovat vaikeita ja jotkut naisista yrittävät laitonta aborttia ennen Armonkotiin tulemistaan. Ongelmat eivät kokonaisuudessaan ratkea ensikodissa: lapsen saamisen jälkeen pitää tietenkin pohtia toimeentuloa ja tulevaisuutta. Töissä käyminen ja lastenhoidon yhdistäminen on vaikeaa. Monet vauvat päätyvätkin esimerkiksi isovanhempien hoiviin tai sijaiskotiin äidin työskennellessä Thaimaassa tai jossakin toisessa maassa. Oman vauvan antaminen pois, on kyse sitten väliaikaisesta hoitopaikasta tai adoptiosta, särkee äidin ja viereltä seuraajan sydämen.

Vapaaehtoisena ohjasin Armonkodissa erilaisia toimintatuokioita: opiskelimme englantia, leivoimme, teimme käsitöitä, venyttelimme ja pidimme tietysti Auttajakurssin. Lisäksi minusta sukeutui lähes ammattimainen vauvantuudittelija ja kehtolaulujen osaaja. (Älkää kysykö tästä mitään niiltä vauvoilta.)  Tärkein tehtävä oli olla läsnä, rohkaista äitejä, helliä vauvoja. 

Kuva: Tina Liland Heller

Opin paljon. Oli kiinnostavaa, ja välillä niin kovin rasittavaa, olla ummikko ulkomaalainen, joka ei ymmärrä mutta kovasti yrittää ymmärtää. Jouduin vastakkain niin kovin usein Tulijan tukena -kurssilla viljelemäni lauseenparren kanssa: ”kyllä ne tavat kommunikoida löytyy ilman yhteistä kielitaitoakin”. Ja löytyiväthän ne, hymyllä selvisi pitkälle. Paitsi sinä yönä kun yritin metsästää autiolta kadulta taksia synnyttävälle äidille: kuljettaja hämmästyi panikeeraavaa ulkomaalaista, joka yritti thanglannin sekoituksellaan selittää hätätilanteen laatua. Kuljettaja reagoi kaasuttamalla tiehensä. Että näin. Toisaalta oli ihanaa löytää niin monia paikallisia, jotka tosiaan siitä yhteisestä kielitaidon ja tapakulttuurin puutteesta huolimatta halusivat ja onnistuivat auttamaan ulkomaalaista. Ystävällisyys ja luottamuksenosoitukset lämmittävät erityisen paljon kaukana kotoa. Myös thai-kielen opettajani, ne kaikki, olivat suureksi avuksi kärsivällisyydessään. Muutaman thai-kielen sanan osaamisella oli suuri merkitys arjessa. Khop khun khaa eli kiitos vaan!

Thaimaan keikka oli itselleni myös hyvä muistutus niistä haasteista, joita Suomeen muuttavat ihmiset saattavat kohdata tänne tullessaan. Ja siitä, miten lyhyetkin positiiviset kohtaamiset tai ihan pienet hyvät jutut saavat hymyn huulille pitkäksi aikaa. Onneksi meillä kaikilla on joka päivä mahdollisuuksia luoda näitä hyviä hetkiä toistemme kanssa, erityisesti Punaisen Ristin ihmisinä! Sillä ajatuksella eteenpäin kohti onnellista vuotta 2018.  

Pauliina Pensikkala

Kirjoittaja työskentelee SPR Varsinais-Suomen piirissä monikulttuurisuustoiminnan kehittäjänä