perjantai 15. maaliskuuta 2019

Monimuotoista toimintaa toisten ihmisten auttamiseksi Naantalissa


Kirjoittajat Anja, Anne ja Riitta
Naantalin osaston vapaaehtoiset

Lueskelin muutama päivä sitten SPR:n toimintalinjausta ja osaston tehtäviä. Jäin miettimään onko Naantalin osasto monimuotoisen toiminnan osasto vai jotain vähemmän.

Kun pieni ja aktiivinen joukko vastaa monen moisesta toiminnasta, se ainakin tuntuu monimuotoiselta. On säännölliset hallituksen kokoukset, ystävätoimintaa, monikulttuurisuustyötä, viranomaisyhteistyötä, tapahtumien järjestämistä, koulutusta, uusien ohjelmien opettelua (Oma Punainen Risti), ensiaputoimintaa, käsityökerhoa jne. Jäsenistäkin pidetään huolta; muistetaan merkkipäivinä ja laitetaan tiedotteita nettisivuille ja sähköpostiin. Hallituksen WhatsApp-viestittely edesauttaa tiedon kulkua. Myös jäsentiedotteita laitetaan postissa kotiosoitteeseen. Puheenjohtajalla, rahastonhoitajalla ja sihteerillä on sen lisäksi tehtäviä, mistä toiset eivät välttämättä tiedä mitään. On näkyvää ja näkymätöntä työtä.

Itsellä on ainakin sellainen tunne, että toimintaa ja tehtäviä on riittävästi, joskus liikaakin.
Punaisen Ristin osastotyöskentelystä on tullut monta kertaa mieleeni Aki Sirkesalon biisin kertosäe: "Annoin pikkusormen, se vei koko käden".  


Iloa ja huolta vapaaehtoistoiminnasta

Vapaaehtoistyö tuottaa iloa, mutta myös huolta. Kuka näitä tehtäviä tekee tulevaisuudessa, kun vanha ja ahkera vapaaehtoispolvi siirtyy oikeasti eläkkeelle? Siinä taas uusi tehtävä; vapaaehtoisten rekrytointi. Onneksi uusiakin jäseniä, myös nuoria, aina silloin tällöin liittyy joukkoomme.

Jos vapaaehtoistyöstä tekisi luettelon, siitä tulisi aika pitkä. Yritän tiivistää. Arja käy joka maanantai päiväkodissa ja alakoulussa opettamassa suomen kieltä lapsille, jotka ovat vasta tulleet maahamme. Illalla hän vetää läksykerhoa Maaritin kanssa aikuisopiskelijoille. Ystävät (20) käyvät vierailulla palvelutalolla ja ystäviensä kotona. Ystävät ja ystäväperheet ovat vanhoja naantalilaisia mutta myös toiselta puolelta maailmaa tänne tulleita ihmisiä. Osa ystävistämme odottaa ystäväasiakasta. Kaikki halukkaat ovat saaneet ystävän.

Neljä kertaa vuodessa järjestämme monikulttuurisia ystäväiltoja yhdessä viranomaisten kanssa. On vietetty vappu- ja joulujuhlat, käyty ongella, grillattu ja tehty retki Turun linnaan. 

Ensiapuryhmä (8) pitää huolta osaamisestaan kurssien muodossa ja kokoontumalla luentoja kuunnellen ja harjoittelemalla. Lisäksi ryhmäläiset päivystävät eri tapahtumissa pitkin vuotta. Viime vuonna käytiin 12 tapahtumassa. Lisäksi ryhmäläiset hallituksen avustamana kävivät antamassa ea-opetusta 8-luokkalaisille.

Olemme mukana myös vanhusneuvoston toiminnassa aktiivisesti. Vanhusneuvosto on kaupungin ja sen alueella asuvien vanhusten ja siellä toimivien vanhus- ja eläkeläisjärjestöjen sekä vanhustyötä tekevien yhteistoimintaelin.

Mukavinta toiminnassa onkin yhdessä tekeminen esim. Auttajakurssien, Punaisen Ristin viikon, Nälkäpäivän tai ystävänpäivän tapahtumien järjestäminen. 

Vajaa kuukausi sitten järjestimme K-Supermarket Ukko-Pekkaan pop up-kahvilan. Kauppias antoi tarvikkeet ja me keitimme pullakahvit. Kahvilassamme kävi jakamassa kuulumisia yli 100 vierasta. "Täällä voisi istua vaikka koko päivän", totesi eräs asiakas. Hyvä mieli tuli itsellekin.