maanantai 24. huhtikuuta 2017

Piirin vuosikokous

Kirjoittanut: Ilse Reinholdt

Varsinais-Suomen piirin vuosikokous pidettiin 22.4. Turussa. Kyseessähän on virallinen kokous ja moni aina kysyykin, että mitä siellä oikein tapahtuu ja mistä siellä päätetään. Tässä siis lyhyt tiivistelmä viikonloppuisesta kokouksesta:

Kokouksessa oli mukana 57 äänivaltaista edustajaa, 23 osastosta. Tilaisuus alkoi piirin puheenjohtajan Markku Suokkaan lyhyellä katsauksella menneeseen ja tulevaan. Markku kiitti osastoja ja piirin henkilökuntaa tästä upeasta elämää rikastuttavasta kokemuksesta. Markun puheenjohtajakausi päättyi tähän kokoukseen.

Tämän jälkeen vuorossa oli erilaisten huomionosoitusten jako. 12 ansioituneelle vapaaehtoiselle jaettiin pronssinen ansiomitali. Ensiavun huomionosoitus annettiin Kimmo Pyykölle. Hän elvytti äitiään v. 2015, kunnes ensihoito ehti paikalle. Äiti selvisi ja voi edelleen hyvin tänä päivänä. Sitten oli vuorossa vielä Vuoden osaston palkitseminen. Vuoden osasto on piirissämme valittu nyt seitsemän kertaa. Tällä kertaa Vuoden osastoksi valittiin Kaarina-Piikkiön osasto. He saivat vuodeksi haltuunsa ”Vuoden osasto” –pystin.

Onnea kaikille palkituille.


Huomionosoitukset valmiina
Ensiavun huomionosoitus annettiin Kimmo Pyykölle äitinsä pelastamisesta

 


Sitten oli vuorossa SPR:n talous- ja henkilöstöjohtaja Tapani Väisäsen puheenvuoro. Tapani kertoi uudistuksista koskien osastojen toiminnantarkastuksia mm. toiminnantarkastajille suunnitelluista yhteisistä koulutuksista.

Tämän jälkeen päästiin avaamaan itse vuosikokous. Kokouksen avasi Markku Suokas. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Paatero Turun osastosta. Pekka on kokenut puheenjohtaja ja kokous etenikin jouhevasti hänen johdollaan.

Kokouksessa käytiin läpi v. 2016 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Piiritasolla on käytössä yhden kokouksen malli eli ei ole erikseen kevät- ja syyskokousta, siksi toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistetaan vasta nyt huhtikuussa. Piirin hallitus on tietysti hyväksynyt asiakirjat jo v. 2016 puolella.

Kokouksessa tehdään myös henkilövalintoja. Tällä kertaa valittiin piirille uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä piirin hallitukseen viisi jäsentä erovuoroisten tilalle. Ehdokkaita pyydetään etukäteen osastoilta ja ehdotusten pohjalta esityksen vuosikokoukselle tekee vaalitoimikunta, joka kokoontuu muutaman kerran syksyn/kevään aikana.

Piirin hallituksen uusi puheenjohtaja Harri Virta

Piirin puheenjohtajaksi valittiin seuraavaksi 2-vuotiskaudeksi yksimielisesti Harri Virta. Harri on Kaarinan kaupunginjohtaja. Onnea Harri!

Varapuheenjohtajan tehtävästä käytiin äänestys. Henkilöäänestykset tehdään aina suljettuna lippuäänestyksenä ja eniten ääniä saanut voittaa. Piirin varapuheenjohtajaksi valittiin seuraavaksi 2-vuotiskaudeksi Kati Lehtimäki Paimion osastosta. Onnea Kati! 

Hallituksen uusi varapuheenjohtaja Kati Lehtimäki
Seuraavaksi oli vuorossa piirin hallituksen jäsenten valinnat. Jaossa oli viisi paikkaa ja halukkaita oli seitsemän, joten suoritettiin jälleen äänestys. Tällä kertaa äänestyksessä viisi eniten ääniä saaneet valitaan. Piirin hallitukseen valittiin seuraavalle kahdelle vuodelle Ela Arasola Vampulasta, Lasse Heino Nousiaisista, Matti Rasila Salosta, Outi Vesterinen Kaarina-Piikkiöstä ja Kari Nieminen Raisiosta.
Onnea valituille!

Tämän jälkeen valittiin piirin tilintarkastajat.

Lopuksi vuorossa oli vielä yhdet valinnat eli päätettiin seuraavan vuoden vaalitoimikunta. Tämä valinta meni yksimielisesti ilman äänestyksiä. Vaalitoimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi minut (Ruissalon osastosta) - kiitän luottamuksesta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Mäki (Loimaa) ja jäseniksi Kalevi Johansson (Salo), Inkeri Penttilä (Kalanti), Kari Varjonen (Turku), Helena Tähtinen (Mynämäki) ja Esko Vihervä (Kaarina-Piikkiö).


Tämän jälkeen kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen.



Kokouksessa oli hyvä tunnelma ja se sujui erittäin jouhevasti. Kokouksessa tapaa lisäksi paljon tuttuja ja saa myös uusia tuttuja. Ensi vuonna siis kaikki jäsenet innolla mukaan piirin vuosikokoukseen. Muistakaa myös osallistua yleiskokoukseen Helsingissä kesäkuussa!

Ilse Reinholdt
Ruissalon osaston puheenjohtaja
Piirin vaalitoimikunnan puheenjohtaja

Paikalla oli edustajia 23 osastosta.
Vuosikokous on hyvä paikka päästä samalla vaihtamaan kuulumisia!












 Kuvat: Tommi Virtanen



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Logistiikkakeskukseen, kiitos! / Trip to the Logistics center

Tarrasta näkee,
kuinka paljon/mitä vaatetta/kenelle
paketista löytyy
Kohti Kalkkua!
Kirjoittanut: Katja Kastman

Maaliskuussa pääsimme pienellä porukalla käymään Kalkussa, Tampereella - SPR:n logistiikkakeskuksessa. Odotin reissua innolla, mutta vasta paikan päällä tajusin, mitä kaikkea tuo reissu tarkoittikaan. Kierroksen aikana kuulimme ja näimme, miten ulkomaille lähetettävät vaatteet lajitellaan ja pakataan, mitä tarvikkeita/apua on lähetetty ja minne, mitä SPR:n 'delegaattius' tarkoittaa sekä minkälaisella ajopelillä kehitysmaissa kuljetaan. Olihan minulla ajatuksia siitä, mitä kaikkea logistiikkakeskukselta voi löytyä, mutta asioiden konkretisoituminen paketteina, kontteina ja kuvina pääsi yllättämään!


"Kalkusta lähetetyt yksiköt" [klikkaa kuvaa suurentaaksesi sen]
Logistiikkakeskuksessa tehdään tärkeää työtä niin kotimaan kuin ulkomaan avun hyväksi. Apu on aina heti saatavilla ison kriisitilanteen sattuessa.

Takaisin tullessa autossa keskusteltiin vielä siitä, mitä ajatuksia kukin oli napannut matkalta. Itselleni jäi etenkin mieleen 'sairaalanäyttely', jossa sai kokea pienen palan siitä, millaista voisi olla auttamassa paikan päällä.





Jos sinulla on ikinä mahdollisuus päästä esittelykierrokselle Kalkkuun (esimerkiksi oman SPR:n osastosi kautta), niin en voi muuta sanoa kuin, että suosittelen! Auttaa voi myös omasta kaupungista käsin, esimerkiksi lahjoittamalla vanhoja, hyväkuntoisia vaatteita Konttien kautta.


----------------------------------------------------
Trip to SPR logistics facility 
By: Ammar Younis

On a rainy day, we left Turku on our way to the logistics facility in Tampere, it was little long way but finally we make it. The facility was composed of two buildings, the first one was new including the offices and warehouse and second one was inside a hill as warehouse.





SPR facilities was amazing from the inside, all was organized, packed and ready to move when needed. One of the amazing things we found there is the ERU which include two types such as basic health center and general field hospital and which been provided to many crisis areas all around the world such as India, Pakistan, Nepal Serra Leon … etc. These units include everything starting from patient’s beds and surgery room. Each unit is worth one million euro including medicines and transportation costs. The Finnish Red Cross also has tents including everything (beds, heaters and kitchen stuff), these tents can be used in both crises times or to build a refugee camps.

The Finnish Red Cross not only supports this kind of actions but they open a new brand to collect 2nd hand clothes to pack it and mark it with each type so they can send it to another country to support different people. The Finnish Red Cross take their commands from Geneva head quarter so whenever something is requested, Finnish Red Cross sends it immediately due everything is packed and ready to move.


Lue lisää / Read more : https://www.punainenristi.fi/logistiikkakeskus 


(Tekstin kuvat ottanut/Photos by: Katja Kastman) 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

"Good training leads to important results!"

Kirjoittanut/By: Yarub Al-Jarrah
Piirin suomen kielen harjoittelija


"Since day one I realized how important, interesting and challenging internship could be."
 

11.2. isn't just an ordinary day, it's the most important number as well... a number to save people's lives.

So that was when the first day of the training for me has started in the Red Cross, although this time I am not a volunteer but a "harjoittelija" in the SPR. First task was attending the "Auttajakurssi", precise date was 11th of February. It was unusually busy Saturday morning. Many people were outside: adults, kids, children, all went to learn more about the first aid basics. Besides that, many firemen, paramedics, and vehicles came around, several trainers were telling people about their jobs and skills. They also gave a chance to people and their children to play with the well-trained lovely dogs!

At Yliopistonkatu 24, a bit before 9:00 am we started to prepare the class with the guide-materials, first-aid equipment and snacks were
also ready to serve... 

Thanks to Kirsi and others who contributed, we had two different groups. First one practiced, learned and had fun and the other group was also all active and eager to practice. Therefore, after that day we discussed to have the course material in English, Arabic and Russian possibly. We decided that I can give the same first-aid course for other people in English or Arabic.

Jussi Vierimaa / Lähde: SPR
We arranged an activity in Pansio reception center for the asylum seekers. I felt excited and little nervous. I met some people I know, old friends and new ones as well. The class went smoothly and was entertaining. I felt satisfied about the results as I taught others for the first time, it's not something I am used to. So we did a second one, this time in Vimma, for group of multicultural people and students. I told them about 112 app and the Red Cross app, and how to use these apps and their beneficial using demand that it's very important to provide a first aid if needed and how it makes a difference to be a first-aider.


One more time we planned to arrange a class of the first aid and this time we go a bit further than Turku. We visited Halikko to talk with people about first aid and trained them. They warmly welcomed us and this time some little kids and mothers participated. I felt so proud and so happy to them listening and answering my questions. They were doing the whole training for the first aid, different ages boys and girls. We had a really special and amazing day in the reception center of Halikko, around 18 people participated.

So far I have been training the "Auttajakurssi" to about 50 people in a month or so. I am so glad now when I am writing this blog. I feel I would do more courses to several people in some languages, it's such a great thing to give people a possibility to save someone's life. I really appreciate all my friends and their help and support in the Red Cross and all the participants. Thanks for all of you and expect my visitation next time, maybe we talk about the first aid together!

Do you know what to do in an emergency situation? Click here and do the test [unfortunately only in Finnish] 

 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

”Olet kokenut jotain järkyttävää” - Henkisen tuen kurssi

Kirjoittanut: Katja Kastman
Piirin harjoittelija


Monille on usein tuttuja SPR:n järjestämät EA-kurssit, mutta oletko kuullut Punaisen Ristin Henkisen tuen kursseista?

Itselläni oli mahdollisuus osallistua Henkisen tuen peruskurssille ja oppia, miten kriisitilanteen läpikäynyt ihminen oireilee ja miten häntä voi parhaiten auttaa. Henkisen tuen perusperiaatteena on palauttaa tai jopa luoda uudelleen ihmisen turvallisuuden tunne. Tärkeintä siinä on rauhallinen ja läsnäoleva ilmapiiri.


Lähde: Suomen Punainen Risti
Henkisen tuen vapaaehtoiset toimivat kriisitilanteessa viranomaisten apuna. Heidän tehtävänään on toimia niin ikään ensiapuna kuunnellen ja lopulta ohjaten henkilö joko läheisten pariin tai ammattiauttajalle, tilanteesta riippuen. Vapaaehtoisen on myös tärkeää tietää faktoja ihmisen käyttäytymisestä, jotta niitä voi jakaa eteenpäin – faktojen tiedostaminen saattaa myöhemmin auttaa henkilöä asian käsittelyssä.

Kuvaaja: Katja Kastman

Kurssin aikana kävimme läpi muun muassa, minkälaisia kriisejä ihminen voi kokea, mitä ihmiselle tapahtuu kriisin aikana, miten kokonaisvaltaisesti kriisit vaikuttavat ihmisen elämänlaatuun ja sitä kautta, miksi henkinen tuki on niin tärkeää.




Miksi kurssille?

Kaikki kohtaavat elämänsä aikana niin pieniä kuin suurempiakin kriisejä. Kurssilta saa hyvää tietopohjaa, jotta pärjäisi itse kriisitilanteessa paremmin ja ymmärtäisi tilanteen psykologista puolta. Kurssilta löytyy myös keinoja siihen, miten tuttavan kriisiä pystyy käsittelemään ja ymmärtämään paremmin sekä toimimaan aidosti ystävän tukena.

Itse lähdin mukaan myös hakemaan eväitä työelämään, sillä opiskelen alaa, jossa ollaan paljon tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Siinä missä ensiapukin, henkisenä tukena oleminen on kansalaistaito ja niitä tilanteita, joissa sitä taitoa tarvitaan, voi tulla vastaan missä vain. 



 Kurssikouluttajani Hanna Saarelan mukaan kolme tärkeintä asiaa,
 jotka hän toivoo kurssin käyneiden muistavan: 

  •  Reagoiminen on luonnollist
  •  Auttaminen vaatii uskallusta (mutta se kannattaa!) 
  •  Auttajakin tarvitsee tukea ja apua 

Kurssille osallistuminen ei velvoita toimimaan vapaaehtoisena henkisen tuen parissa – vaikkakin se on sen jälkeen mahdollista!
Jos sinua kiinnostaa osallistua kurssille, seuraa tulevia henkisen tuen peruskursseja tapahtumakalenterista ja/tai kysy lisätietoja piiritoimistolta.


”Uskalla välittää” 

Todistus kädessä on helppo hymyillä!