Oppia ja ymmärrystä nuorten kanssa työskenteleville

Jenna Tamminen

Hain lisäoppia nuorten kanssa työskentelemiseen käymällä Suomen Mielenterveysseuran Nuoren mielen ensiapukurssin. Tässä kokemuksia kurssilta.

Aloitetaan matka nuoruuteen, siihen omaan nuoruuteen – koska tahansa se olikin. Minkälainen olit silloin, missä asuit, mitä kuuntelit, mikä oli tärkeää? Näillä kysymyksillä ja pienoisella aikamatkalla virittäydyimme aiheeseen. Toisilla aikaa omasta nuoruudesta oli vierähtänyt enemmän ja toisilla vähemmän. Jotkin asiat tuntuivat kuitenkin pysyvän samoina, kuten esimerkiksi pohdinnat omasta riittämättömyydestä, kehon muutoksista, sosiaalisista suhteista ja ihastuksista. Valitettavan moni myös kertoi joutuneensa kokemaan koulukiusaamista.

Vielä aikuisenakin voi tuntea olevansa hukassa ja sitä etsii itseään. Nuoruuteen nuo tuntemukset vääjäämättä kuuluvat, kun ei ole enää lapsi muttei ihan vielä aikuinenkaan. Ihmisen mieli on loppujen lopuksi kovin hauras ja siitä tulee pitää huolta. Erityisesti nuoren mieli on myllerryksessä ja moni nuori kaipaa ymmärrystä sekä tukea. Eikä pidä unohtaa sitä, että aivan kuten esim. liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla ylläpidetään kehon hyvää terveyttä, pitää myös mielen terveyttä vahvistaa ja ylläpitää!

Koulutusta saamassa paikalla oli nuorten kanssa työskenteleviä sekä vapaaehtoisia. Kaikkia yhdisti yhteinen mielenkiinto, kuinka ymmärtää ja tukea nuoria paremmin. Kaksi kontaktipäivää olivat melko intensiiviset, joskin myös keskustelulle oli aikaa. Viimeisenä päivänä kävimme kuvia tukena käyttäen kurssipalautetta läpi; mitä oli jäänyt käteen? Jokaiselle oli tullut jotain, joko aivan uusia ajatuksia tai sitten vahvistusta aikaisemmille.

Eniten meitä puhutteli internetin mahdollisuudet ja nimenomaan sosiaalinen media. Kuinka nuorten maailma ja ennen kaikkea sosiaaliset kontaktit niin hyvässä kuin pahassa ovat täysin mullistuneet aikaisempiin sukupolviin nähden. Eikä tarvitse edes mennä vuosikymmeniä taaksepäin, vaan muutos on tapahtunut hyvin nopealla aikataululla.

Kurssi ja keskustelu jatkuu meilläkin vielä internetin puolella, sillä osa kurssista suoritetaan verkko-opintoina. Edes jo päälle pukkaavat joulukiireet eivät onneksi ole este saattaa kurssia loppuun, sillä verkkotehtäviä voi tehdä aina vuoden loppuun saakka. Aihepiiriin voi myös syventyä enemmän saamamme kurssikirjan myötä.

Joulu ei tule ilman piirin jouluglögejä!

Joka vuosi joulunaikaan kutsumme vapaaehtoisemme ja yhteistyökumppanimme glögille: haluamme kiittää yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoisia yhteisestä vuodesta, vaihtaa vielä muutamia ajatuksia kuluneen vuoden toiminnasta ja toivottaa hyvää ja rauhallista joulua jokaiselle. Tänä vuonna jouluglögeillä näytti tältä.

Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja hengessä mukana olleille sekä hyvää ja levollista joulunaikaa jokaiselle!

Armi-Tuulikki lähti mukaan vapaaehtoistoimintaan kun pyydettiin

Kuka olet?

Olen Armi-Tuulikki Kraappa, syntyjään Oulun läänin Pyhäjärveltä, josta lähdin opiskelun ja työpaikkojen kautta maailmalle päätyen lopulta Varsinais-Suomen Pyhärantaan vuonna 1992. Työurani kesti reilun neljäkymmentä vuotta kirjasto-kulttuurin parissa, josta jäin eläkkeelle 2016. Kolmen lapsen äitinä ja kolmen lapsenlapseni mummina koen saaneeni ison lahjan elämältä. Siviilisäätykyselyssä ruksaan ruudun naimisissa.

   

Mitä kaikkea osastossasi tapahtuu?

Osastomme lukeutuu ” Valmiina auttamaan” osastoihin, joten toimimme kuten pieni osasto toimii.

Vuosittaiset tapahtumat kuten aluetärskyt, piirin vuosikokous, SPR:n viikon tapahtuma, Operaatio Nälkäpäivä, kirkon alttarin kukitus ja tekstinluku, ystävätoiminta ikäihmisten parissa, valmiustoiminta, erilaiset koulutukset, ensiapua koululaisille, parit arpajaiset, vapaaehtoisten risteily, yhteistyökumppaneiden muistamiset ja joulumyyjäiset hoidamme jo lähes rutiinilla.

Uutena asiana osastoomme tullaan valitsemaan Punaisen Ristin kouluttama toiminnantarkastaja Vehmaalta. Työn alla on myös ulkoilutusrinki hoivakodin asukkaiden parissa.

Piiritasolla kehitteillä on mm. alueellinen valmiustoiminta sekä Oma Punainen Risti -järjestelmän käyttöönotto osastossa, joka on oiva työkalu Punaisen Ristin toiminnan löytämiseen digimaailmassa.

Mikä on roolisi Punaisessa Ristissä ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Kaupan parkkipaikalla hyvä ystäväni Aira kysäisi, voisinko ajatella liittyväni SPR:n toimintaan.  No liityin heti! Vuosi oli 2004 ja tässä auttamisen ketjussa porskuttelen vieläkin enkä ole ajatellut pysähtyä ja sivuun asettautua ennen kuin siirtävät. 

Eli, päädyin, kun pyydettiin, ja jäin miettimään, miksi kukaan ei ollut aikaisemmin pyytänyt. vaikka jäseniä osastot kaipaavat.

Alusta asti olen ollut hallituksessa ja siinä eri tehtävissä. Kouluttipa Keskisen Miska minut nuorten kerhotoimintaankin, jota vedin muutaman vuoden. Nyt olen ollut jo useiden vuosien ajan puheenjohtaja, sihteeri ja tiedottaja. Lisäksi valitsivat minut jatkamaan piirin hallituksessa, josta kiitän kaikkia äänestäjiä.

Eli liikkeessä olen ja tarvittaessa lähes aina paikalla, jos en fyysisesti, niin tavoitettavissa kuitenkin. Piirin hallitus kokoustaa Turussa, puheenjohtajien yhteiset foorumit pidetään alueen eri kunnissa.

Piirin hallituksessa saan hyvää oppia Punaisesta Rististä ja näen, kuinka Varsinais-Suomen piiritoimiston työntekijät hoitaa ja valmistelee asioita päätettäväksi. Voin ilolla todeta, että hyvin ammattitaidolla, sitkeydellä ja inhimillisellä lämmöllä hoitavat tehtäviään.  

Mikä on toiminnassa parasta?

Hyvä on huomata, että Punaisen Ristin toimintaa arvostetaan ja meihin luotetaan. Varsinkin luottamus on jotakin semmoista tänä aikana, mitä haluaa tuntea ja kokea. Vaikka vain hetki omasta ajasta muiden hyväksi lienee suurin syy, miksi tässä touhussa viihdyn. Varmaan on sekin hyvä, että saa tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon.

Sykähdyttävää on huomata myös se, kun lapset ensiaputaidon parissa kokevat onnistuvansa. He tuntevat itsensä silloin kovin tärkeiksi, he haluavat auttaa. Tuohon hetkeen kiteytyy tämän järjestön ydin; osata ja haluta auttaa toista ihmistä. Samaa auttamista minä opettelen vieläkin.

Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?

1. Aikasi, jonka annat Punaiselle Ristille, ei ole hukkaan heitettyä aikaa.  
2. Saat hyvää mieltä tekemästäsi.
3. Opit varmasti aina jotakin sellaista, jota voit oikeasti arvostaa. Järjestö tarjoaa paljon erilaista koulutusta.

Vapaa sana

Osaston voimavara on sitoutuneissa, aktiivissa osallistujissa, tekijöissä ja jokaisen työpanoksen arvostamisessa. Vaikka ihan pienessäkin.

Itse olen vieläkin mukana, kun kerran mukaan lähdin. Joskus tuntuu, etten voi pois lähteä, koska uusia mukaan tulijoita ei hevin vierelle asetu. Itse en osannut hakeutua toimintaan, vaan minua lähestyttiin hyvän päivän keskustelun” mitä kuulu” lomassa herttaisesti hymyillen ja sanottiin, että meillä on mukavaa.

Saat itse kertoa, mitä haluaisit tehdä. Halusin ohjata lapsia, joten siitä se lähti. Koettakaa tekin, jos vaikka onnistaisi.

Kenet haastat seuraavaksi?

Haastan Kalannin osaston vapaaehtoisen seuraavan blogin kirjoittajaksi.

Ohjaajaharjoittelussa Turun kansainvälisellä klubilla

Olemme Turun Ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita, ja olemme tänä syksynä ohjanneet Suomen Punaisen Ristin Kansainvälistä klubia osana koulun harjoittelu jaksoa. Lisäksi osaksi tätä harjoittelua kuuluu myös Suomen Punaisen Ristin Kielikahvila. Tämä on meidän ensimmäinen harjoittelumme, ja siksi olemmekin hyvin kiitollisia siitä, mitä tämä harjoittelu on meille jo tarjonnut!

Alkuun klubi-iltojen jännittivät, sillä ohjaajana toimiminen on ollut täysin uutta kaikille meille, mutta ryhmänohjaus on osalle tuttua esimerkiksi kesätöiden kautta. Klubilla käyvä asiakasryhmä on onneksemme aivan mahtavaa – avoimia, rentoja ja aloitekykyisiä - ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat osallistuneet iltoihin yhdessä kanssamme.

KV-klubin kävijöiden määrä on vaihdellut jonkin verran, mutta pääsääntöisesti pysynyt melko pienenä. Klubia on markkinoitu muun muassa viemällä mainoksia Turun ammattikorkeakouluun, pääkirjastolle sekä Vimmaan. Pienehkö asiakasmäärä on meitä harjoittelijoita hieman hämmentänyt - emme tiedä mistä tämä pienehkö kato johtuu, mutta emme anna sen häiritä harjoitteluamme! Muun muassa Halloween- kerralla ja ensiapukerralla asiakkaita on ollut normaalia enemmän. Ilmeisestikin asiakkaita innostaa enemmän aktiivisempi toiminta…

Olemme pyrkineet toteuttamaan monenlaista ohjelmaa muun muassa asiakkaiden toivomusten kautta sekä myös Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten ohjaajien kokemusten kautta. Joskus olemme myös itse saaneet asettua KV-klubilla asiakkaan rooliin, kun ulkopuolinen vetäjä on tullut ohjamaan toimintaa. Päävastuu toiminnasta on kuitenkin aina meillä harjoittelijoilla. Alla vielä listattuna hieman, mitä olemme KV-klubilla tehneet ja mitä vielä on mahdollisesti edessä!

18.9.2018 Syksyn lehdet

2.10.2018 Sienten esittely

16.10.2018 Musiikkiteema

30.10.2018 Halloween – pukeutumisteema

13.11.2018 Ensiapu teema

27.11.2018 Peli-ilta

11.12.2018 Pikkujoulut

Sydämellinen kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet KV-klubin toimintaan! Kiitos myös Suomen Punaiselle Ristille tästä upeasta tilaisuudesta olla osana teidän järjestämiänne vapaaehtoistoimintoja. Tämä kokemus on ollut meille kaikille sanoinkuvaamattoman huikea, ja toivommekin, että tarjoatte seuraaville harjoittelijoille yhtä ikimuistoisen ensimmäisen harjoittelun! 

Kiitos ja hyvää joulun odotusta teille kaikille, toivovat harjoittelijat Iida, Henna, Lotta, Teemu ja Vivian.

Valokuvaaja ja SPR-vapaaehtoiinen

Kirjoittaja Mosi Herati

SPR vapaaehtoinen

Olen Mosi Herati, 20-vuotias afganistanilainen valokuvaaja. Olen asunut Suomessa 3 vuotta. Nämä kolme vuotta minä olen harrastanut valokuvausta ja olen tehnyt työtä valokuvaajana esimerkiksi Ylellä. Suomessa olen opiskelut yli kuusi kuukautta valokuvausta ja sen lisäksi osallistunut myös valokuvauskurssille. Minulla on ollut neljä valokuvanäyttelyä. Olen myös ottamillani kuvilla osallistunut valokuvakilpailuun. Siellä kuvani voitti ja sain palkinnon. Valokuvaus on tärkeää osa mun elämää; mitä mun jälkeen voisi jäädä tänne maailmaan - se voisi olla kauniita kuvia.

Toiveeni on tehdä työtä Punaiselle Ristille. Tykkään siitä, etteivät he katso ihonväriä tai uskontoa ja he auttavat kaikenlaisia ihmisiä. Minäkin haluan auttaa muita samalla tavalla.

Itse olen osallistunut Nälkäpäivä-keräykseen ja haluan tehdä vapaa-ajalla vapaaehtoistyötä. Olen yksintulleiden Vaikuttajatiimin jäsen. Vaikuttajatiimi yrittää auttaa nuoria kotoutumaan aktiivisesti silloinkin, kun kotoutuminen tuntuu vaikealta. Meidän tavoitteemme on myös vaikuttaa yhteiskunnassa esimerkiksi ilmastomuutoksen- tai rauhanasioihin.

Punaisen Ristin kautta sain mahdollisuuden järjestää valokuvanäyttelyni Turussa, Vimmassa. Valokuvanäyttelyni kertoo Suomeen yksintulleista turvapaikanhakijoista. Nuorista, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa sodan vuoksi. Itse olen myös asunut ryhmäkodissa, missä on ollut yksintulleita turvapaikanhakijoita ja otin heistä paljon valokuvia. Haluan ottaa valokuvia, joissa nuoret ovat hyvissä vaatteissa ja hienossa ympäristössä. Silloin heidän vanhempansa voivat nähdä, että pojat ovat hyvässä paikassa. Todellisuudessa he eivät tiedä, että pojat ikävöivät heitä ja että on tosi vaikeaa täällä. Mutta he haluavat antaa sellaisen hyvän kuvan – että kaikki menee hyvin, koska se voi helpottaa vanhempien oloa. Moni ei ehkä enää näe vanhempiaan koskaan ja se ahdistaa.

Täällä on rauhallista ja turvallista. Kun maassa on sota, linnut eivät voi elää eivätkä jää istumaan puuhun rauhallisesti.

Täällä jotkut sanovat: ”jotain rajaa”, mutta minä sanon: "ei mitään rajaa, joitain ratkaisuja".

Ystävällisin terveisin

Mosi Herati

Mosin valokuvanäyttely Vimmassa on päättynyt, mutta kuvat ovat vielä 4.12.2018-2.1.2019 välisenä aikana nähtävissä Nummen kirjastossa, os.Töykkälänkatu 22, 20540 Turku

Lue lisää vaikuttajatiimistä: https://www.facebook.com/vaikuttajatiimi/

Päihdeputki

Kirjoittaja on Anneli Stenroos
Huudin TET-harjoittelija

QuHa (Nummen ja Halisten aluenuorisotyö) ja Katariinan Seurakunta järjestivät päihdeputken Nummenpakan Aurajoen yksikön kahdeksasluokkalaisille. Osallistuin päihdeputkeen ollessani Halisten nuorisotila Huudilla TET-harjoittelussa.

Päihdeputki on ennaltaehkäisevää päihdetyötä, jossa draaman keinoin tuodaan esiin päihteiden käytön seuraamuksia. Päihdeputki koostui monista eri teemoista, esim. tupakka, alkoholi, huumeet, riippuvuudet yleensä ja energiajuomat.

Paikaksi oli valittu Katariinan Pappila, koska se oli lähellä koulua ja siellä oli paljon eri huoneita, joissa oli mahdollisuus päästä hyvin toteuttamaan eri näytelmiä. Huoneet valmistettiin aiheeseen liittyvillä rekvisiitoilla.

Koululuokat tulivat huoneisiin yksitellen ja siellä heidät jaettiin pienemmiksi ryhmiksi. Oppilaat kävivät katsomassa näytelmiä ja joissain näytelmissä heillä oli omat tehtävänsä. Tapahtuman lopuksi oli rentoutus. Kysyimme nuorilta myös mielipidettä päihdeputkesta ja sitä, herättivätkö näytelmät joitain tunteita tai saivatko ne heidät miettimään asioita.

Minun roolini oli kotibileissä esittää sammunutta nuorta, jolta oli alkoholin käyttö lähtenyt lapasesta, ja kaverini yritti herätellä minua. 

Minusta oli mukavaa päästä tähän toimintaan ja oli todella mielenkiintoista toteuttaa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa tätä päihdeputkea. Suurin osa nuoristakin oli myös tykännyt päihdeputki -tapahtumasta.

Haastepiirissä Ulla Tytykoski - parasta on ollut auttamisen ilo

Kuka olet?

Olen Ulla Tytykoski, SPR Alastaron osaston puheenjohtaja jo monien vuosien ajalta. Olen eläkkeellä kunnallisesta virastani, joka alkoi Alastarolla vuonna 1976 silloisen kunnalliskodin johtajana. Myöhemmin työ muuttui myös kotihoitoon ja kehitysvammaisten pariin. Viimeiset työvuoteni tein kuntaliitoksen jälkeen erityispalveluyksikössä Loimaalla. Avioiduin täällä vuonna -77 maanviljelijän kanssa eli juutuin saveen kiinni! Perheeseeni on kuulunut kolme lasta ja nykyisin viisi lastenlasta.

Mitä kaikkea osastossasi tapahtuu?

Osastossa meillä on pienimuotoista toimintaa. Tekijöistä tahtoo olla puutetta. Ystävänpäivää olemme viettäneet yhdessä paikallisen vapaaehtoisista naisista koostuvan "Tuttujen Tuvan kanssa". Nälkäpäiväkeräykset on perinteisesti järjestetty. 2017 vuoden alusta meillä on ollut käsityö- ja lukupiiri kirjastolla. Ensimmäisenä keväänä teimme jopa 30 Äiti Teresa peittoa, jotka sitten kävin luovuttamassa edelleen toimitettavaksi Turun Kontissa. Sitten tehtiin paikallisille lapsiperheille villasukkia ym. vapaaehtoisesti toimivien auttajien kautta jaettavaksi.

Mikä on roolisi Punaisessa Ristissä ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Olen siis puheenjohtaja ja mukana toiminnassa ollut ehkä 30 vuotta. Aluksi minua pyydettiin mukaan ja siitä se vaan lähti. On koetettu pitää SPR näkyvillä pienellä paikkakunnallamme.

Mikä on toiminnassa parasta, mitä se antaa?

Parasta on ollut auttamisen ilo. Meillä on sattunut pari tapausta, joissa olemme antaneet kotimaan apua.

Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Halu olla mukana tärkeässä auttamisessa. Sisältöä elämään. On niin paljon yksinäisiä, jotka tarvitsevat apuasi.

Vapaa sana

Alastaro kuuluu nykyään Loimaan kaupunkiin ja siellä on virkeä aika isokin osasto. Meillä on jäsenmäärä pudonnut kaiken aikaa. Ei sen pitäminen niin helppoa taida olla muuallakaan. Jotain uudistusta pitäisi keksiä ja saada nuorempaa väkeä mukaan toimintaan. Vähistä nuorista on toki kysyntää muissakin järjestöissä.

Kenet haastat seuraavaksi?

Haastan Pyhärannan osaston puheenjohtajan Armi-Tuulikki Kraapan.

Tärkeintä on halu tehdä ja kokea asioita yhdessä

Kirjoittajat ovat Salon KV-klubin osallistujia

Salon Kansainvälinen klubi sai alkunsa, kun klubin perustajat Annukka Kinnari ja Minna Paakki kokivat, että SPR Salon osasto kaipaisi kansainvälistä toimintaa. Molemmilla on kansainvälistä kokemusta ja molemmat ovat myös asuneet ulkomailla ja he kaipasivat lisää kansainvälisyyttä elämäänsä.

Klubin tarkoituksena on tuoda yhteen ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet eri maiden kulttuureista ja kielistä. Vaatimuksena on, että pitää yhdessä puuhaamisesta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Kielitaitovaatimuksena on, että osaa tervehtiä suomeksi. ”Ei yhdessä tekemiseen välttämättä tarvita paljoa kieltä, tärkeintä on halu tehdä ja kokea asioita yhdessä”, sanoo Annukka.

Klubin ensimmäinen kokoontuminen oli marraskuussa 2017. Perustajat olivat positiivisesti yllättyneitä vierailijoiden määrästä. Heti ensi kerrasta osallistuminen klubin kokoontumisiin on ollut vilkasta.

Ali, aktiivinen klubilainen, sanoo, että parasta klubissa on uusien ihmisten tapaaminen ja että siellä tapaa myös suomalaisia, joihin on muuten aika vaikea tutustua. Ali pitää myös siitä, että klubissa voi oppia monia uusia kieliä. Parhaimmillaan klubissa ollaan kuunneltu kymmentä eri kieltä.

Erään vierailijan mukaan parasta on, että klubissa tarjotaan kahvia ja teetä sekä keksiä tai joskus jopa kakkua. Toisen mielestä klubissa parasta on se, että se tuo vaihtelua arkeen.

Parhaiten klubilaiset muistavat aiemmista kerroista syyskauden aloituksen, kun kaikki menivät yhdessä grillaamaan. Minnasta mahtavinta on ollut se kerta, kun eräs klubin jäsenistä valmisti kaikille falafeleja. Klubilaiset ovat myös oppineet uusia asioita, esimerkiksi Minnalle oli uutta, että kebabeja on erilaisia. Erilaisia lihavartaitakin kutsutaan kebabeiksi, eli kebab ei ole vain se turkkilainen versio, jonka monet tietävät kebabravintoloista.

Tulevaisuudessa on suunnitteilla tutustua myös eri kulttuurien perinteisiin vaatteisiin. Tosin Minna ja Annukka kieltäytyivät jyrkästi pukeutumasta kansallispukuun.

Seuraavaksi klubissa on levyraati, johon jokainen klubilainen voi valita oman suosikkikappaleensa muiden kuunneltavaksi. Oma laulu pitää esitellä ja muut antavat sille pisteitä. ”Viimekeväinen levyraatimme oli jymymenestys, joten odotan innolla, mitä nyt saamme kuunnella”, sanoo Annukka.

Klubin päivitetty ohjelma löytyy klubin Facebook sivuilta, joka on kaikille avoin. Klubi kaipaa uusia osallistujia ja toivottaakin kaikki lämpimästi tervetulleiksi mukaan toimintaan.

* * * * * * * * * * 

Lisätietoa: https://www.facebook.com/groups/salo.kvklubi/

Nettisivut ovat tällä hetkellä työn alla, mutta sieltä löytyy myös tietoa tulevista tapahtumista: https://rednet.punainenristi.fi/node/52947

Huudilla on mukavaa

Kirjoittajat:
Geitlyn ja Nina, TET-harjoittelussa Huudilla viikolla 41

Olemme kaksi nuorta tyttöä, jotka käyvät erittäin usein Huudilla. Ajattelimme kertoa Huudin toiminnasta ja sen eri aktiviteeteista.

Huudi on neljä kertaa viikossa auki.Osoite on Gregorius IX:n 8, 20540 Turku

• maanantaina: pre-nuokkari 7-12 vuotiaille 14-17 ja 12-18 vuotiaille 17-20.
• keskiviikkona: tyttötoiminta on yli 12 vuotiaille, 15.30-18.00.
• torstaina: 12-18 vuotiaille 17-20 ja 16-29 vuotiaille 19-21.
• perjantaina: 12-18 vuotiaille 16-21.

Huudilla on sali, pikku huone, keittiö ja aula. Salissa voi pelata jalkapalloa ja salibandya, salissa on myös joogamattoja, joita voi käyttää tarpeen mukaan ja kaiutinta voi käyttää ohjaajan luvalla. Pikku huoneessa on säkkituoleja ja pöytäfutis, sekä suuret pöydät. Aulassa on biljardipöytä ja kaksi PlayStation pelipaikkaa, joissa voi pelata Fifaa, NHL:lää ja SingStar:ia. Aulasta löytyy myös kaappi joka sisältää kaikenlaisia lautapelejä ja korttipelejä. Pelipaikkoja mukavoittaa sohvat ja mukavat pehmotuolit.

Käymme nuokkarilla viettämässä meidän vapaa-aikaa kavereiden kanssa, sekä vaihtamassa kuulumisia. Yleensä me kuuntelemme musiikkia, pelataan salibandya, korttia ja biljardia, joskus jopa pelaamme NHL:llää ja laulamme SingStar:ia.

Huudilla on sääntöjä, vaikka jotkut säännöt ei ole joidenkin mielestä hyviä, kuten energiajuomien takavarikointi, jos se on näkyvillä, tai jos sitä juodaan niin että ohjaaja huomaa sen. Hyviäkin sääntöjä on kuten se, että päihteiden käytöstä menee suoraan ilmoitus vanhemmille ja kolmesta varoituksesta joutuu 15 minuutiksi pihalle. Varoituksia voi antaa ainoastaan ohjaajat.

Huudilla on kiva käydä, koska se on lähellä ja bussilla pääsee helposti sinne. Erityisesti Huudille menee iloisena ja lähtee iloisena, kun ohjaajat ovat todella mukavia, pirteitä ja aina iloisia.

Kolari, jossa melkein kuolin

Kirjoittaja on Laura Rantanen

toimittaja

Törmäsin muutama vuosi sitten rekkaan. Kun tuosta kolarista, jossa melkein kuolin, on kulunut useampi vuosi, nousee yksi muisto mieleeni kirkkaasti.

Tajusin sen joitakin viikkoja sitten. SPR:n vapaaehtoiset.

Olin henkisesti ja fyysisesti aivan murusina. En muista, miten sain yhteyden SPR:n vapaaehtoisiin. Luulen, en ole varma, että olen kirjoittanut internetin hakuohjelman hakukenttään: ”apua onnettomuuden jälkeen.”

Tiesin tarvitsevani henkistä apua. Sairaala oli paikannut pahimmat ruhjeet ja uskaltanut lähettää minut kotiin, mutta siellä ei ollut tarjolla sielunhoitoa. Enkä osannut siinä kunnossa sitä pyytää.

Muistan, kuinka istuin hauraana taivassalolaisen maataloni pihalla huterassa muovituolissa ja luulin kuolevani häpeään. Kuka voi törmätä rekkaan? Ne eivät tunnetusti ole kovin pieniä.

Olin henkisesti turta. Fyysisesti paljon sitä muovituolia huterampi. Kahden pienen lapsen äiti.

SPR:n vapaaehtoiset eivät tuominneet. He istuivat samanlaisilla muovituoleilla ja olivat läsnä. Vaikka osa heidän jutuistaan ärsyttivätkin, enkä voinut samaistua läheskään kaikkeen, muistan silti tiedostaneeni jotain.

He ovat kuitenkin kaikkein lähimpänä tätä kokemustani. He ovat kokeneet itse jotain samanlaista. Vaikka kokemuksemme eroavat toisistaan ja olemme ihmisinä erilaisia, on meillä tässä yhteinen juttu. Ja he ovat tulleet tänne tapaamaan minua, antavat ajastaan.

Se oli yksi tapaaminen. Yksi tunti kuukausien trauman keskellä. Silloin en vielä tiennyt kuinka pitkä olisi toipumiseni matka.

En osannut aavistaa, onneksi, kuinka pitkään säpsähtelisin, näkisin jokaisen rekan murhanhimoisena uhkana vaanimassa henkeäni, kuinka alkaisin pelätä auton kyydissä. Kuinka kauan kestäisi parantua fyysisesti - sitäkin pidempään henkisesti.

Kun muutama viikko sitten ajattelin pitkästä aikaa kolaria muistin SPR:n vapaaehtoiset. Me kolme ilta-auringossa muovituoleissa, hetken toisillemme ihan paljaina ja läsnä.

Sellaista hetkeä ei unohda koskaan. Sen arvo on painava ja kirkastuu ajan kuluessa.

* * * * * * * 

Laura Rantanen on kirjoittanut kolarista aiemmin seuraavissa blogeissa:

- http://voima.fi/blogikirjoitus/2012/minun-kilimanjaroni/

- ja 6 kk myöhemmin täällä: http://voima.fi/blogikirjoitus/2012/kiitos-kolari/

Haastepiirissä Merja Yli-Urpo - vapaaehtoistoiminta vei juuri eläkkeelle jääneen mennessään

Kuka olet?
Olen Merja  Yli-Urpo, vaimo, äiti ja isoäiti, joka on muutaman vuoden ollut eläkkeellä leikkausosaston sairaanhoitajan työstä. Sitä työtä olenkin koko työssäoloaikani tehnyt. Lisäksi meillä on maalaistalo, jossa on erikoistuttu viljanviljelyyn, mutta siitäkin olemme eläkkeellä nyt. Pidän puutarhahommista ja kasvihuoneessa kasvaa herkulliset tomaatit ja salaatit.  Hauska harrastus on keikkailevat Mummot harjoituksineen ja esiintymisineen. Isoäitiys on ihanaa. Tällä hetkellä olen skypeisovanhempi kun toisen tyttären perhe lapsineen asuu maailman suurimmassa kaupungissa Shanghaissa.

Mikä on roolisi Punaisessa Ristissä ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Olin juuri jäänyt pois työelämästä ja tiesin, että vapaaehtoistoiminta olisi palkitsevaa tällaisessa muutoksessa. Marssin Punaisen Ristin toimipisteeseen Loimaalle ja kyselin mitä sieltä minulle löytyisi.  Heillä oli juuri alkanut henkisen työn peruskurssi.  Tämä toiminta olisi kliiniselle leikkaussalityölle täysin vastapainoa. Sopisi hyvin.

Toiminta oli vasta käynnistysvaiheessa Loimaalla ja kaikille uutta. Roolini ryhmässä on toinen ryhmänvetäjä.

Mikä on toiminnassa parasta, mitä se antaa sinulle?

Punainen Risti järjestää paljon hyviä koulutuksia ja harjoituksia. Lisäksi joka ryhmäkokoontumisessa on meillä omaa koulutusta ja mukavaa ryhmäytymistä.  Työpari on tunnettava hyvin, sillä tehtävä ovat vaativia.  Päivystyspuhelinta kantaa kaksi kerrallaan viikon, kaksi  tai kuukauden, miten kullekin sopii. Ryhmäkokouksissamme on usein vierailevia yhteistyöviranomaisia tai muita, joiden toiminta sivuaa henkisen tuen tehtävää. Varsinaiset tehtävät ovat olleet kiintoisia ja koskettavia. Hienoa että saa olla rinnallakulkijana kanssaihmisen vaikeissa hetkissä. Jokainen tehtävä myös puretaan, joka auttaa jättämään koetun taakseen.  Vertaistukea saa myös muista ryhmistä ja joita tapaa ryhmänvetäjäkokouksissa ja seminaareissa.

Turun puukotus oli meidän ryhmän "tulikaste". Oli hienoa huomata Turun toritapauksessa miten suuri rooli Suomessa Punaisen Ristin henkisen tuen ryhmillä oli viranomaisten rinnalla. Itse olin heti tapahtumasta seuraavana päivänä torilla ja tapasin useita henkilöitä, jotka olivat olleet aivan lähellä traagisia tapahtumia, jopa uhrin auttajana. Sain lähettää heidät välittömästi tapaamaan Punaisen Ristin päivystävää psykologia. Keskustelin myös kaikkien torityöntekijöiden kanssa jakaessani heille kutsua yhteiseen tapaamiseen.

Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa koska tahansa, sanoi eräs luennoitsija. Tänään sinulle, huomenna minulle. Siksi koen tärkeäksi olla mukana  toiminnassa. Palkitsevaa on tunne että on onnistunut toimiessaan tukijana. Lisäksi saa kuulua upeaan ryhmään. jossa tapaa mukavaa porukkaa sekä aina  oppii jotain uutta.  Oman ajan antamiseen ei tarvita rahaa, siihen on kaikilla varaa.

Kenet haastat seuraavaksi?

Haastan seuraavaksi Ulla Tytykosken Alastaron osastosta. 

NÄLKÄPÄIVÄ

Kirjoittaja: Jessica Sjöholm, Varsinais-Suomen piirin työharjoittelija. Opiskelee neljättä vuotta sosionomiksi.

Viime viikolla järjestettiin vuosittainen Nälkäpäivä ja ajattelin seuraavaksi kertoa mitä minä, piirin työharjoittelijana, sain tehdä näiden kolmen päivän aikana. Jos sinua yhtään kiinnostaa, jatka lukemista!

Nälkäpäivä startattiin viime viikon torstaina (20.9.). Ennen varsinaista aloitusta teimme vielä viime hetken valmisteluita; pakolaisteltta pystytettiin ja koska palvelupiste on kiinni remontin takia, saimme Turun kaupungilta lainaksi puisen mökin kävelykadulle, josta sai lippaat, liivit ja esitteitä halutessa. Kymmeneltä kaikki oli valmista ja Nälkäpäivä alkoi virallisesti. Itse lähdin muutamaksi tunniksi keräämään ja seurasin kun ihmisiä tuli ja meni. Lounaan jälkeen myin muutaman Nälkäpäiväleivän ennen kuin menin mökkiin antamaan lippaita ja liivejä meidän ihanille kerääjille. Meillä oli hieno keli ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Toisin sanoen, Nälkäpäivä lähti hyvin käyntiin!

Perjantai vietettiin reissussa. Lähdin toisen piiriläisen kanssa katsomaan mitä muihin osastoihin kuuluu ja miltä heidän Nälkäpäivänsä näyttää. Kävimme Uudessakaupungissa, Kalannissa, Kodisjoella ja Laitilassa. Mielenkiintoisinta tämän päivän aikana oli nähdä mitä muut keksivät Nälkäpäivän kunniaksi. Joillakin oli hienot nuket maskottina, toiset tarjoilivat hernekeittoa ja jotkut olivat tehneet omaa leipää ja velliä. Minun mielestäni on todella hauskaa, että ihmiset tekivät Nälkäpäivästä semmoisen kun itse halusivat!

Lauantai oli Nälkäpäivän viimeinen päivä, jonka vietin vapaaehtoisen kanssa Perttelissä. Lähdimme sinne, koska meitä oli pyydetty kertomaan nuorisotoiminnasta Nälkäpäivä-lounaan aikana. Olimme Perttelin seurakuntatalossa, missä oli tarjolla erittäin hyvää lounasta. Pääruuan jälkeen kerroimme lyhyesti Reddie Kidseistä ja nuorisotoiminnasta ennen kuin tarjoiltiin jälkiruokaa. Saimme pannaria, nam!

Haluamme kiittää kaikkia jotka ovat tehneet Nälkäpäivästä mahdollisen. Kaikkia vapaaehtoisia, kerääjiä ja lahjoittajia; ilman teitä tämä ei olisi onnistunut. Yhdessä voimme tehdä hyvää. KIITOS! <3

Sotarikostutkijasta SPR:n IHL-kouluttajaksi

Markku Nikulainen
Kirjoittaja on Punaisen Ristin humanitaarisen oikeuden kouluttaja

Jäin eläkkeelle syyskuussa 2015 työskenneltyäni lähes 40 vuotta poliisissa rikostutkinnassa. Kesäkuusta 1988 eläkkeelle jäämiseen asti palvelin keskusrikospoliisissa vakavien kansainvälisten rikosten, lähinnä talousrikosten, tutkinnassa. Tuona aikana minulla oli myös mahdollisuus tehdä töitä useissa, niin YK:n kuin EU:n projekteissa ja siviilikriisinhallintaoperaatioissa lähinnä Balkanilla sotarikostutkijana.

Sotarikostutkijana Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa (ICTY)

ICTY perustettiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä 1993 ja se aloitti toimintansa vuoden 1995 aikana jolloin sota vielä riehui Balkanilla. Tuomioistuin sijaitsi Hollannin Haagissa ja tuomioistuimen lisäksi ICTY:n kuului syyttäjän toimisto, joka tutki tuomioistuimessa käsiteltävät rikokset.

Syyskuussa 1999 minut valittiin ICTY:n tutkijaksi syyttäjän toimistoon. Tämä tarkoitti myös perheelle suurta muutosta sillä koko perhe muutti Haagiin asumaan ja lapset aloittivat koulunsa kansainvälisessä koulussa.

Minun ryhmäni tehtäväksi tuli aloittaa tutkinta kroaattien tekemistä sotarikoksista Bosnia Herzegovinassa, lähinnä Mostarin kaupungissa ja sen lähistöllä sijainneissa pienissä kylissä. Tutkinta hoidettiin siten, että Haagista lähdettiin yleensä noin kahden viikon kenttätutkimusmatkalle Bosniaan, jossa kuulusteltiin todistajia ja tehtiin rikospaikkatutkintaa. Tämän jälkeen palattiin taas Haagiin käsittelemään tutkintatuloksia.

Tutkinta alkoi todenteolla tammikuussa 2000, jolloin ryhmämme kiersi Herzegovinan aluetta tarkoituksenamme todistaa ns. ”crime pattern” eli rikoskaava jolla sotaoperaation aikana tehdyt rikokset tehtiin. Koska ICTY ei tutkinut niinkään yksittäisten sotilaiden tekemiä sotarikoksia, vaan keskittyi armeijan johtoportaaseen, politiikkoihin ja myös valtion päämiesten suunnittelemiin rikoksiin, joilla olisi saatu luotua Herzegovinan alueesta etnisesti bosnialaisista puhdas alue, tutkimuksissa täytyi hyvinkin tarkasti pystyä todistamaan näiden henkilöiden rikollinen mieli ja suunnitelmallisuus sekä käskyt alaisille. Nämä johtohenkilöthän eivät todennäköisesti itse olleet tappaneet ketään vaan he olivat luoneet koneiston, joka teki sen heidän puolestaan.Monien tutkintamatkojen jälkeen alkoi palapeli hiljaa tulla kokoon ja me saimme käsityksen miten ”sotilasoperaatio” oli suunniteltu ja kuka oli sen takana. Nyt vain täytyi pystyä todistamaan tämä niin, että se pitäisi myös oikeudessa.

Uhrien kuulustelujen lisäksi kuulustelimme useita kansainvälisten organisaatioiden edustajia ja sotakirjeenvaihtajia ympäri maailmaa. Heiltä saadut videot ja filmit olivat ensiarvoisen tärkeitä todisteita. Tuolloin ei vielä eletty some aikaa, eikä kellään ollut kännykkäkameroita, kuten nyt.
Tänä aikana Geneven sopimukset ja lisäpöytäkirjat tulivat hyvinkin tutuiksi, kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjä ei ICRC vielä tuolloin ollut koonnut yhteen.
Pitkän neuvotteluprosessin jälkeen pääsimme myös tutkimaan Zagrebin sota-arkistoa, jossa oli tuhansia käskyjä, määräyksiä ym. sotakirjeenvaihtoa, joista myös kerättiin tuhti todistepaketti.
Epäiltyinä jutussa oli kuusi henkilöä, jotka kaikki toimivat itse julistautuneen Croatian Republic of Herceg-Bosna –nimisen valtion hallituksessa.
Reilun puolitoistavuotisen tutkimuksen jälkeen minun oli aika palata perheineni Suomeen virkavapauteni päätyttyä ja poikien mennessä lukioon syyskuun lopussa 2001.

Jatkoin jutun tutkinnan seurantaa Suomesta käsin hyvinkin tarkkaan ja toukokuussa 2013 alioikeus langetti tuomion jossa kaikki syytetyt saivat 10 – 24 vuotta vankeutta mm. seuraavista rikoksista: Rikos ihmisyyttä vastaan, vainoaminen, murha, tahallinen tappo, epäinhimillinen kohtelu sekä Geneven sopimukses muut törkeät rikkomukset. 

Kaikki syytetyt valittivat tuomiosta valitustuomioistuimeen, joka vahvisti tuomiot loppuvuodesta 2017. Tällöin, kun Slobodan Praljakin tuomiota luettiin hän otti istuntosalissa myrkkyä ja huusi: ”Slobodan Praljak ei oli sotarikollinen!”. Praljak kuoli sairaalassa myöhemmin.

Tämä oli mielestäni ainoa ICTY:n historiassa sen mainetta kolauttanut tapahtuma, sillä koko olemassaolon aikana ICTY antoi yli 160 etsintäkuulutusta henkilöistä, jotka kaikki saatiin kiinni ja joiden jutut käsiteltiin. Noin 90 henkilöä tuomittiin, osa vapautettiin ja osa kuoli oikeusprosessin aikana. Ehkä kuuluisin oli Slobodan Milosevic, Jugoslavian presidentti joka kuoli tutkintavankeudessa. Meidän jutussamme korkein epäilty oli Kroatian presidentti Franjo Tudman, joka kuoli tutkinnan alussa, ennen kuin hänet ehdittiin pidättää.

Sotarikostutkijana EULEX –siviilikriisinhallintaoperaatiossa Kosovossa

Muutaman muun ulkomaankeikan jälkeen hain uudestaan sotarikostutkintaan Kosovoon ja minut valittiin  EULEX operaation sotarikostutkintayksikön team leaderiksi. Tässä tehtävässä aloitin marraskuussa 2009. Näin pääsin tutkimaan Jugoslavian hajoamissodan viimeistä vaihetta eli Kosovon sotaa, joka riehui kovimmillaan silloin kun olin ICTY:ssä tutkimassa Bosnian sotaa.
Tämä sotarikostutkinta erottui  ICTY:n tutkinnasta siten, että Kosovossa tutkimme  niitä sotarikoksia, joihin syyllistyivät sotilaat sotatantereella. Tämä tutkinta oli konkreettisempaa ICTY:n tutkintaan verrattuna, sillä täällä epäillyt olivat niitä, jotka olivat itse syyllistyneet rikoksiin.

EULEXin sotarikostutkijoiden tehtävänä oli myös kouluttaa Kosovon poliisia sotarikostutkinnassa, jonka johdosta minulla olikin kaksi teamia vedettävänä; kansainväliset sotarikostutkijat ja Kosovon poliisin oma ryhmä.
Sotarikostutkinta on sinällään normaalia rikostutkintaa, jossa yritetään selvittää murhia, tappoja, raiskauksia, kidutuksia yms henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Tämän lisäksi pyritään näyttämään toteen että kyseessä oli sotatilanne ja sotilaallinen toimi, jolloin sotarikoksen tunnusmerkistö toteutuu.
Kosovossa hitaan alun jälkeen ryhmämme edistyi pikku hiljaa tutkinnassa ja kesäkuussa 2010 yhden kylän asukkaisiin kohdistuneet rikostutkinnat olivat siinä vaiheessa, että juttu vietiin tutkintotuomarille syytteen nostamista varten.

Tämä juttu on tietääkseni vieläkin käsittelyssä Serbiassa, Belgradissa sijaitsevassa erityistuomioistuimessa. 

Sotarikosten tutkinnassa yleensä

Sotarikosten tutkinnassa on muutamia erikoispiirteitä tavalliseen rikostutkintaan verrattu, nimittäin se, että teon ja tutkinnan aloittamisen välillä on pitkä aika, tutkinta perustuu pääasiassa todistajan kuulusteluihin, sillä rikospaikkatutkinnasta saatua näyttöä on hyvin harvoin. Lisäksi tutkinnasta tulee lähes aina kansainvälistä, joka aiheuttaa lisätyötä ja hidastaa tutkintaa. Tutkinnassa on aina pystyttävä näyttämään toteen sotatila ja se, että rikokset liittyvät jotenkin sotilasoperaatioon.

Kosovossa suoritetussa tutkinnassa erikoispiirteenä oli Kosovon ja Serbian huonot poliittiset välit, joka piti ottaa huomioon kaiken aikaa tutkinnassa ja joka vaikeutti kahdenvälistä oikeusaputoimintaa. 

Eläkkeelle syyskuussa 2015

Kotiuduin Kosovosta toukokuussa 2015 ja kesälomien jälkeen jäin eläkkeelle syyskuussa 2015. Yhtäkkiä se kaikki kansainvälinen hektinen toiminta loppui ja eläkeläisen lepopäivät alkoivat. Syksyn aikana aloitin SPR:n vapaaehtoisena vastaanottokeskuksissa erilaisissa tehtävissä.  Tämä antoi joutilaisuuteen jotain muutosta, sillä minun oli aluksi vaikea tottua olemaan joutilaana kotona.

Humanitaarisen oikeuden kurssit syksyllä 2016

Loppukesästä 2016 huomasin, että Turussa SPR järjestää humanitaarisen oikeuden perus- ja jatkokurssin, joihin molempiin ilmoittauduin, koska olin edelleen kiinnostunut kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta.
Molempien kurssien anti ylitti odotukseni ja kouluttajat osasivat asiansa.  Ilmoitin piiriin olevani kiinnostunut myös kouluttajan tehtävistä ja kävinkin 2017 syksyllä kouluttajakoulutuksessa Helsingissä. Opetusnäytteiden antamisen jälkeen minusta sitten tuli tämän vuoden alussa virallisesti SPR:n IHL kouluttaja. Olen muutamilla kursseilla jo pitänyt tunteja ja kurssien hyvään teoreettiseen antiin olen mielestäni pystynyt lisäämään oman kokemukseni pohjalta käytännön esimerkkejä, rikostapauksia ja ongelmia. 

ICRC on vuosia tehnyt ja tekee hyvää työtä luodessaan sodan oikeussääntöjä, jotka suurin osa maailman valtiosta on hyväksynyt ja ratifioinut. Ongelmat ovat tutkinta- ja täytäntöönpanopuolella. Sotarikoksiin syyllistyneiden henkilöiden syytteeseen saattaminen kestää aivan liian kauan ja osaa ei koskaan saada vastuuseen teoistaan koska suurin osa niistä maista, joissa konfliktit nykyään tapahtuvat eivät ole hyväksyneet Geneven sopimuksien lisäpöytäkirjoja tai Rooman perussääntöä ja ovat näin ollen kansainvälisen oikeuden ulottumattomissa.

Huolimatta näistä ongelmista, tiedon levittäminen sodan oikeussäännöistä eli  kansainvälisestä   humanitaarisesta oikeudesta on yksi tärkeä Punaisen Ristin tehtävien osa-alue, jonka johdosta minullakin riittää innostusta kursseilla opettamiseen.

Mikäli joku haluaa tietää enemmän sodan oikeussääntöjen ”koukeroista” kannattaa ilmoittautua SPR:n IHL-kurssille, jossa asiaa käsitellään perusteellisemmin.  

Turvapaikanhakijoiden tukena

Rosa Rantanen

Kirjoittaja on SPR Varsinais-Suomen piirin Turun vastaanottokeskuksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

SPR:n vapaaehtoisten tuki on monille turvapaikanhakijoille korvaamaton apu haastavan arjen keskellä.

Punaisen Ristin vapaaehtoisena voit vaikuttaa turvapaikanhakijoiden arkeen. Jo muutama tunti vapaaehtoistyötä kuukaudessa on usein korvaamaton kokemus sekä vapaaehtoiselle että turvapaikanhakijalle. Varsinais-Suomen piirin vapaaehtoiset järjestävät vastaanottokeskuksissa mm. perhe- ja lastenkerhoja, naistenkerhoa, taideryhmiä sekä suomen kielen opetusta. Pansion vastaanottokeskuksessa koordinoi Ruissalon osasto. Lisäksi vastaanottokeskukset toimivat yhteistyössä lukuisten muiden järjestöjen, oppilaitosten sekä projektien kanssa. Myös turvapaikanhakijat toimivat yhä useammin Punaisen Ristin vapaaehtoisina ja tärkeimpänä tavoitteena toiminnassa onkin yhdessä tekeminen.

Kuva: Teppo Saari

Vaihtoehtoja vaikeaan tilanteeseen

Punainen Risti auttaa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia ympäri maailmaa, koska he ovat haavoittuvassa asemassa olevia, apua tarvitsevia ihmisiä. Punaisella Ristillä on kansainvälisesti hyväksytty mandaatti auttaa siirtolaisia. Turvapaikanhakijat ovat moninainen ryhmä, joilla ei ole yhteistä mielipidettä, kulttuuria, uskontoa tai mielenkiinnon kohdetta. Pakolaisuus ei ole identiteetti, johon synnytään tai kasvetaan. Sen sijaan se on vaikea elämäntilanne, johon moninainen joukko ihmisiä maailmassa on joutunut. Turvapaikanhakijoita yhdistää kaksi asiaa: he kaikki ovat joutuneet jättämään kotinsa taakseen ja he kaikki ovat erittäin stressaavassa elämänSetilanteessa.

Vapaaehtoistoiminnassa on tärkeää huomioida, että turvapaikanhakijat elävät epävarmassa tilanteessa, usein erossa läheisistään ja tulevaisuudestaan huolehtien. Vaikka taustoja on monenlaisia, inhimillinen hätä lamaannuttaa meidät kaikki jossakin vaiheessa: kukaan ei kestä loputtomasti menetyksiä ja vaikeuksia. Punainen Risti tarjoaa paljon matalan kynnyksen aktiviteetteja, joihin voi osallistua silloinkin, kun oma jaksaminen on rajallista. Esimerkiksi Pansion vastaanottokeskuksessa toimii yhteistyössä Turun Kriisikeskuksen Serene -hankkeen kanssa luontoryhmä ja taideryhmä, joihin kehitetyt mallit perustuvat tutkimustietoon stressin lievittämisestä.

Vaikka mitään yhteistä ”turvapaikanhakijoiden kulttuuria” ei ole olemassa, vastaanottokeskuksessa on läsnä lukuisia eri kulttuureita. Myös sopeutumisaika on usein ollut lyhyt ja moni ei ole ennen pakomatkaansa matkustanut kotimaansa ulkopuolelle. Siksi on tärkeää, että keskuksen kerhoihin voivat osallistua kaikki kielitaidosta ja kulttuurista riippumatta. Esimerkiksi perhekerhossa leikitään usein iloisessa yhteisymmärryksessä, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Elekielellä ja toisen huomioimisella pääsee pitkälle: tekeminen on usein keskiössä silloin kun sanat eivät vielä riitä kokemusten vaihtamiseen. Vastaanottokeskuksen asukkaista suurin osa opiskelee suomen kieltä ja näitä opintoja tuetaan vapaaehtoisten vetämissä kielikerhoissa. Kerhon vetäjän ei tarvitse olla opettaja tai sellaiseksi aikova, vaan ystävällisyys ja perussanaston opettaminen riittävät. Kaikessa vastaanottokeskuksessa tapahtuvassa toiminnassa keskiössä on ihmistenvälinen kunnioitus, avoimuus ja kyky olla aidosti läsnä. Vapaaehtoisilla on myös mahdollisuus osallistua erilaisten tapahtumien ja projektien suunnitteluun. Lisäksi mukaan kaivataan esimerkiksi koordinaattoreita ja sosiaalisen median taitajia. Tavoitteena on aina löytää vapaaehtoiselle itselleen sopiva ja motivoiva vapaaehtoistoiminnan muoto, joka tukee turvapaikanhakijoita.

Kuva: Rosa Rantanen

Osallistujasta aktiiviseksi vapaaehtoiseksi

Jos tilanne ja oma jaksaminen sallivat, turvapaikanhakijat osallistuvat usein vapaaehtoistoiminnan vetämiseen ja kehittämiseen. Turvapaikanhakuprosessin alkuvaiheessa moni turvapaikanhakija käy Suomessa läpi kulttuurishokin. Tällöin on helppo osallistua esimerkiksi vastaanottokeskuksessa järjestettäviin kerhoihin ja tutustua niiden kautta vapaaehtoisiin sekä suomalaiseen kulttuuriin. Monet turvapaikanhakijat asuvat Suomessa jopa useita vuosia ennen turvapaikkapäätöksen saamista. Niinpä he monesti myös oppivat kieltä, tutustuvat yhteiskuntaan, ystävystyvät, kouluttautuvat, työllistyvät ja löytävät paikan yhteisössä.

Toiminnan muotoja on monia ja turvapaikanhakijat ovat Varsinais-Suomen alueella osallistuneet Punaisen Ristin kautta mm. talkootöihin, kerhojen vetämiseen, pakolaisteltan ja pakolaisten tilanteen esittelyyn eri tapahtumissa, sosiaalisen median päivitykseen, kääntämistyöhön, muiden vapaaehtoisten kouluttamiseen sekä toimintojen suunnitteluun. Toimintaa ja perehdytyksiä järjestetään suomeksi ja englanniksi, perehdytykset onnistuvat myös muilla kielillä vapaaehtoisten tulkkien välityksellä. Varsinais-Suomessa on startannut myös Salama-tiimi, joka on tarkoitettu kaikille vapaaehtoiseksi haluaville turvapaikanhakijoille, kiintiöpakolaisille, maahanmuuttajille ja Suomessa syntyneille. Tavoitteena on auttaa yhteisöä ja torjua ennakkoluuloja.

Miten mukaan?

LISÄTIETOA KAIKISTA TOIMINNOISTA - You can also contact us in English!
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Rosa Rantanen, Turun vastaanottokeskus, SPR Varsinais-Suomen piiri, rosa.rantanen@redcross.fi, 0405173882
Instagram: thisishowwevolunteer – seuraa vapaaehtoistoimintaa ja sen ajankohtaisia kuulumisia

RUISSALON OSASTO/PANSION VASTAANOTTOKESKUKSEN KERHOT
https://rednet.punainenristi.fi/ruissalo
ruissalo@rednet.redcross.fi

SALAMA-TIIMI
Instagram: salamatiimiturku

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

LYHYESTI

Kuka on turvapaikanhakija?

- Turvapaikanhakija on ihminen, joka hakee kansainvälistä suojelua kotimaansa ulkopuolelta.
- Turvapaikkaa haetaan yleensä henkilökohtaiseen vainoon perustuen: vainon syynä voi olla vaikkapa uskonto, poliittinen mielipide, seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys tai haluttomuus liittyä aseelliseen ryhmittymään.
- Turvapaikanhakijat tulevat Suomeen eri puolilta maailmaa.
- Oleskelulupa myönnetään yleensä ihmisen henkilökohtaisen tilanteen, ei maan yleisen turvallisuustilanteen, perusteella. Jos turvallisuustilanne on katastrofaalinen, ei maata voida katsoa turvalliseksi juuri kenellekään.

Uusia turvapaikkahakemuksia jätettiin Suomeen vuonna 2017 noin 2100. Vuonna 2015 turvapaikkahakemuksia jätettiin yli 32000. Näistä osa on edelleen käsittelemättä tai jatkokäsittelyssä.

Miksi turvapaikkaa haetaan?

Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, joka on kirjattu kansainväliseen lainsäädäntöön. Suomen kansallinen lainsäädäntö määrää, että valtiolla on velvollisuus tarjota turvapaikanhakijalle mm. asuinpaikka, terveydenhuolto sekä tietty määrä vastaanottorahaa.

Lain toteutumisesta vastaa maahanmuuttovirasto (Migri), joka suunnittelee ja ohjaa vastaanottotoimintaa. Migri myös päättää haastatteluiden perusteella, kuka saa oleskeluluvan ja kuka ei.

Punainen Risti ei vaikuta turvapaikkaprosessiin tai päätöksiin. Sen sijaan järjestön roolina on tukea avun tarpeessa olevia ihmisiä huolehtimalla heidän jokapäiväisen elämänsä edellytyksistä. Käytännössä tämä tarkoittaa vastaanottokeskusten pyörittämistä, johon kuuluu Suomeen tulevien ihmisten vastaanotto, terveydenhuolto ja -sosiaalipalvelut sekä ohjaajien antama tuki ja vapaa-ajantoimintamahdollisuudet.

Lisätietoa turvapaikkaprosessista: https://migri.fi/turvapaikka-suomesta

Nuoret Tanskassa - mitä jäi käteen?

Kirjoittaja on SPR Varsinais-Suomen piirin nuorisotoiminnan suunnittelija Sara Parhiala

Jo miltei perinteeksi muodostunut nuorten opintomatka on tältä kesältä taputeltu. Tänä vuonna halusimme päästä jonkin todella merkityksellisen asian äärelle. Tahdoimme käsiimme jotain sellaista, joka auttaisi meitä oivaltamaan uusia asioita vapaaehtoisuudesta ja tekemään asioita entistä paremmin. Päädyimme järjestömme nuorisotoiminnan ruohonjuuritason kysymyksien äärelle; miten saada toimintaan mukaan lisää nuoria? Missä päin maailmaa on onnistuttu nuorten mukaan saamisessa ja millä keinoin?  Taustatiedon keräämisen jälkeen ehdotimme Tanskan Punaiselle Ristille vierailumahdollisuutta ja he ilmoittivat ottavansa meidät ilolla vastaan. Rahoitus matkaan haettiin tänäkin vuonna suurelta osin Folke Bernadotte – muistosäätiöltä ja nuorten maksettavaksi jäi vain pieni omavastuuosuus. Näin mahdollisimman monen piirin nuoren oli mahdollista hakea mukaan!

Titte Søe (keskellä) esitteli meille Punaisen Ristin nuorten tiloja ja toimintaa

"Tanskan malli" - URK

Saimme kokoon hienon 8 hengen porukan, jonka kanssa lähdimme tiistaina 7.8. lentäen Kööpenhaminaan. Neljän päivän pituisen reissumme aikana tapasimme mielenkiintoisia ihmisiä ja saimme kuulla paljon siitä, miten ”Tanskan malli”, joksi sitä leikkisästi voisi nimittää, eroaa siitä mitä teemme Suomessa.

Heti tiistaina tapasimme Tanskan Punaisen Ristin nuorten, Ungdommens Røde Korsin tiloissa heidän työntekijänsä Titte Søen, joka valotti meille ehkä suurinta yksittäistä eroa maidemme välillä; Tanskassa nuoret ovat hyvin itsenäisiä ja eriytyneet vuonna 1988 Tanskan Punaisesta Rististä. Ihan täysin erillisistä laitoksista ei tietenkään puhuta, sillä jokaisessa maassa voi olla vain yksi Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun liike. URK toimiikin Tanskassa varsinaisen kansallisen yhdistyksen alla ja heidän apunaan.

Nuorelta nuorelle

Selkeää on, että Tanskassa painotetaan nuorelta nuorelle - toimintaa. Nuoret tekevät itseään koskevat päätökset, josta hyvänä esimerkkinä muun muassa URK:n hallituksen tuore puheenjohtaja, joka on 23-vuotias. Titten mukaan nuoret innostuvat vaikuttamisesta kun näkevät sen olevan heille mahdollista. Päättäviin asemiin ehdolle asettuminen ja vaikuttaminen on tehty nuorille helpoksi. Lisäksi he näkevät joka puolella mallia siitä, että Punaisessa Ristissä on mahdollista edetä ja päästä tekemään heitä itseään koskevia päätöksiä. URK:ssa halutaan kouluttaa nuoria ja kehittää heidän ajatteluaan sekä mahdollistaa kokemusten kerryttäminen johtavissa rooleissa.

Eroja maiden välillä löydettiin myös jäsenyydestä puhuttaessa. URK:n jäsenmalleja ovat maksava ja ei-maksava jäsen. Jäsenmaksulla nuori kannattaa järjestönsä toimintaa, mutta myös ilman maksua jäseneksi liittyvä pääsee mukaan vaikuttamiseen ja esimerkiksi asettumaan ehdolle tärkeisiin tehtäviin.

Reissuun kuului myös kulttuuria; tässä Rosenborgin linnaan tutustumista

Mikä nuoria motivoi toimintaan?

Eri motivaattoreista sekä niiden tunnistamisesta vapaaehtoisuuden taustalla puhuttiin runsaasti. Yksi haluaa kerryttää kokemuksia CV:a varten, toinen pitää ystäviä Punaisessa Ristissä tärkeimpänä syynä osallistua toimintaan ja kolmas on löytänyt halun auttaa jonkin omakohtaisen kokemuksen kautta. URK:lla työskenteleekin useita ihmisiä, joiden tehtäviin kuuluu yhteystietonsa jättäneiden nuorten kontaktoiminen puhelimitse ja heidän auttamisensa sopivan vapaaehtoistehtävän löytämisessä. Yhtenä vetovoimaisena toimintamuotona mainittiin sairaaloissa olevat kahvilat, joissa pitkään sairaalahoidossa olevat ihmiset saavat jutella ja viettää aikaa nuorten vapaaehtoisten kanssa.

Nuorten auttava puhelin

Keskiviikkona tapasimme nuorten auttavassa puhelimessa vapaaehtoisena toimivan Andreaksen. Andreas oli opiskeluaikoinaan nähnyt kaverin hehkuttavan Facebookissa mukavaa ja tärkeäksi kokemaansa vapaaehtoistoimintaa Punaisella Ristillä ja päätynyt näin itsekin hakemaan mukaan. Tarvittavan koulutusjakson suoritettuaan hän oli nyt toiminut 1,5 vuotta vapaaehtoisena puhelin- ja  chat-päivystäjänä kolme kertaa viikossa joka toinen viikko. 

Andreas kertoi meille omista kokemuksistaan vapaaehtoisena

Andreas oli tyytyväinen siihen, että pienissä tiimeissä vapaaehtoiset saavat itse varata päivystysvuoronsa aikataulujensa mukaan. Lisäksi noin kerran kuukaudessa järjestetään vapaaehtoisten yhteinen tapaaminen syömisen ja kuulumisten vaihdon merkeissä. Andreas koki vapaaehtoisten sitoutuvan tehtävään hyvin, sillä porukka ei tunnu työkavereilta vaan kaveriporukalta, joka viettää aikaa myös tällä tavalla yhdessä. Päivystysillan päätteeksi saatetaan lähteä vielä yhdessä läheiseen ravintolaan istumaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Punaisen Ristin virtuaalimaailma

Vielä torstaina tapasimme Christian Robdrupin, joka kertoi meille Tanskan Punaisen Ristin toiminnasta. Monen mielenkiintoisen faktan, luvun ja tiedon lisäksi mieleemme jäi ehkä parhaiten talon alakerrassa sijainnut virtuaalimaailma/esittelytila, johon muunmuassa koululaisluokkia kutsutaan tutustumaan.

Saimme kumisaappaat jalkaan ja meitä ohjeistettiin jättämään kännykät huoneen ulkopuolelle. Edessämme aukesi hieman hämärä tila, jossa pääsi katsomaan virtuaalilasien kautta pakolaisperheen arkea ja tekemään erilaisia testejä siitä miltä elämäsi näyttäisi, jos olisit syntynyt vaikkapa Malawissa. Mikä olisi eliniänodotteesi tai mille alalle luultavasti työllistyisit? Eläisitkö köyhyysrajan alapuolella ja joutuisitko viettämään lapsuutesi työskentelemällä pitkiä työpäiviä?

Ehkä ryhmämme pysäyttävin kokemus oli kosketusnäyttöpöydän avulla pelattava dilemmapeli, jossa pelaajien eteen tuotiin äärimmäisen hankalia, konkreettisia esimerkkikysymyksiä siitä, millaisiin valinnan tilanteisiin Punaisen Ristin avustustyöntekijä voi kentällä joutua. Peliajan huvetessa päätösten piti olla nopeita, kuten oikeassakin elämässä ja oikeat valinnat pohjautuivat tietenkin Punaisen Ristin periaatteisiin, joita myös käytiin kunkin kysymyksen jälkeen läpi. Peli herätti paljon keskustelua ja olimme kaikki sitä mieltä, että tällainen olisi saatava Suomeenkin.

Päivitimme reissun aikana aktiivisesti @sprvsnuoret – Instatiliä. Sieltä voi edelleen käydä tsekkaamassa reissun kohokohtia sekä myös tulevia toiminnan paikkojamme. Tanska antoi meille uusia ajatuksia oman nuorten ryhmätoimintamme kehittämiseen ja muutamia ihan konkreettisiakin vinkkejä. Siispä viimeiseksi yksi jakamisen arvoinen vinkki meidän nuorisotomintaamme: jos idea tuntuu sinusta hyvältä, se on luultavasti jonkun muunkin mielestä hyvä. Uskalla tehdä.