Työntekijästä vapaaehtoiseksi - erilaisia näkökulmia Punaisesta Rististä

Anja Tolonen
Kirjoittaja on SPR Naantalin osaston vapaaehtoinen

Olen ollut Punaisen Ristin työntekijänä 14 vuotta ja työrupeaman päättymisen jälkeen olen ollut vapaaehtoisena n. 2 vuotta. Tänä kesänä tein kuukauden mittaisen sijaisuuden SPR Nuorten turvatalolla, vanhassa työpaikassani. Taas roolit vaihtuivat.

On ollut mukava katsella asioita eri näkökulmista. Silti monet vanhat käsitykset vahvistuivat. SPR Nuorten turvatalolla on mukava henkilökunta ja taitavat sekä sitoutuneet vapaaehtoiset. Vapaaehtoistyön tuntimäärä on huikea sekä turvatalolla että osastoissa.

Kun olen itse toiminut SPR Naantalin osastossa mm. ystävätoiminnan ja monikulttuurisuustoiminnan vetäjänä, Punainen Risti järjestönä ja sen vapaaehtoistyö ovat näyttäytyneet ihan toisesta suunnasta. Ahkeria, taitavia ja sitoutuneita vapaaehtoisia riittää myös Punaisen Ristin osastoissa. Valtava määrä työtä tehdään itsenäisesti. Osastojen toimintaan luotetaan.

Vapaaehtoiset tarvitsevat tukea

Turvatalon vapaaehtoistyö on hyvin suunniteltua ja organisoitua. Koulutusta, tukea ja purkumahdollisuuksia on paljon. Kun vapaaehtoinen toimii ammattilaisen työparina, kaikki tilanteet voidaan käsitellä työvuoron aikana. Vapaaehtoistyöntekijä ei jää yksin. Vapaaehtoisten joukossa on myös ammattiauttajia, mutta vapaaehtoistyössä heidän roolinsa on toinen: vapaaehtoinen on turvallinen ja luotettava aikuinen.

SPR:n osastojen vapaaehtoiset toimivat yksin ja yhdessä. Olen usein miettinyt, pitäisikö esim. ystäville olla enemmän tukea? Punaisen Ristin ystävänä toimiminen ei aina ole pelkkää iloa ja monenlaisia kysymyksiä voi herätä. Osaanko auttaa, puhutaanko oikeista asioista, miten ystävyyssuhde aloitetaan ja miten se lopetetaan? Vertaistukea, työnohjaus yms. on mahdollisuus saada, jos sitä osaa pyytää.
KIITOS!

Luulen, että paras vapaaehtoistyön tuki on se, että työntekijät ovat kiinnostuneita, kyselevät kuulumisia, käyvät paikan päällä jne. Kokemusten vaihtoa, vertaistukea voisi olla enemmän myös eri toimintojen vetäjien kesken. Esim. monikulttuurisuustoiminnan vetäjien tapaamiset ovat olleet tervetulleita. Eikä kiitosta pidä koskaan unohtaa.

Kun olin palkkatyössä Punaisella Ristillä, eräs turvatalon vapaaehtoinen sanoi: ”älkää koskaan lakatko kiittämästä… se on niin tärkeää, kun työpaikalla ei kiitä kukaan.” Turvatalolla sanotaan aina vapaaehtoiselle tehtävän päätyttyä: Kiitos, että olet turvatalon vapaaehtoinen, kiitos tästä työvuorosta. Kokeilin kerran työkaverin kanssa vastaavanlaista tapaa, kiittämistä. Sanoimme joka päivä toisillemme: ”Kiitos tästä päivästä, oli ilo työskennellä kanssasi.” Ai, että tuli hyvä mieli.

Yhdessä asiassa, jäsenyysasiassa, olen muuttanut mielipidettäni, sen jälkeen, kun olen toiminut vapaaehtoisena. Kaikkien vapaaehtoisten pitäisi olla SPR:n jäseniä. Ei rahan vuoksi, ei jäsenmäärän vuoksi vaan siksi, että ahkerat ja vastuuntuntoiset ihmiset olisivat osa suurempaa kokonaisuutta, Punaisen Ristin yhteisöä. Nyt vapaaehtoistyöntekijät, jotka eivät ole jäseniä, jäävät monen tärkeän ja mukavan asian ulkopuolelle. Turvatalon henkilökunta voisi tätä asiaa pohtia ja tehdä oikein jäsenkampanjan. Jäsenyys voisi olla vaikka lahja Turvatalolta ahkeralle vapaaehtoiselle.