maanantai 7. elokuuta 2017

Kesätyöntekijän matkassa


Kirjoittaja
Elina Salomaa
Piirin kesätyöntekijä


Tästä se kaikki alkoi - Punaisen Ristin vapaaehtoisena lipaskerääjänä v. 2010.

Tänä vuonna vietin kolmannen kesäni Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin kesätyötekijänä. Kolme vuotta sitten aloitin kesätyöurani muuttoapulaisena kantaen laatikoita ja nyt olen viettänyt kaksi viimeistä kesää piirin Palvelupisteellä ensisijaisena vastuualueenani asiakaspalvelu ja myynti. 


Työtehtäviini on kuulunut muun muassa:

  • Puhelinvaihteeseen vastaamista
  • Myymälän tuotteiden myyntiä
  • Sähköposteihin vastaamista
  • Asiakaspalvelua
  • Arkistointia
  • Ensiaputuotteiden läpikäyntiä

 

  •   VPK:n leiriin tutustumista yhdessä piirin nuorisotoiminnan suunnittelija Sara Parhialan kanssa
  • … sekä muita sekalaisia juoksevia asioita.

 

Tulevaisuudessa toivon jatkavani työskentelyä Punaisella Ristillä ja haaveenani onkin jonain päivänä päästä töihin katastrofialueelle kenttäsairaalaan. Myös muu ensiapuun liittyvä vapaaehtoistoiminta olisi itselleni mieluisaa puuhaa, mitä aionkin ehdottomasti kokeilla tulevaisuudessa.