tiistai 29. elokuuta 2017

Haastepiirissä Marja Santalahti

[Haastepiiri on SPR Varsinais-Suomen piirin toimijoiden oma mahdollisuus haastaa mukaan muita toimijoita yli osaston rajojen. Haasteen saaja voi olla vapaaehtoinen, jäsen, työntekijä tms. - niin uusi kuin vanha tekijäkin!]


1. Kuka olet?

Olen Marja Santalahti. Olen syntynyt ja kasvanut Kustavissa, muutaman kymmenen vuotta ollut työn takia muualla. ”Paluumuutin” Kustaviin v. 2000. Asun vanhassa lapsuudenkodissani yhdessä melko tuoreen aviomieheni kanssa.


2. Mitä kaikkea osastossasi tapahtuu?

Kustavin osastossa ystäväpalvelu on tärkeä toimintamuoto, koska meillä on hyvin suuri vanhusväestö. Henkilökohtaisten ystävien lisäksi pidetään vanhemman väen kerhoa ja käydään laulattamassa tehostetun palveluasumisen yksikössä. Saattajapalvelua annetaan mahdollisuuksien mukaan. Ensiapukerhoa yritetään taas elvyttää syksyllä yhdessä Taivassalon osaston kanssa. Auttajakursseja on pidetty ja jatketaan syksyllä. Kouluyhteistyötä tehdään ja Nälkäpäiväkeräyksen lisäksi osallistumme kaikkiin muihinkin mahdollisiin keräyksiin voimiemme mukaan. Hallituksen jäsenten lisäksi meillä on joukko muita innokkaita vapaaehtoisia. Terveyden edistämistä yritetään tehdä mm. painonhallintaryhmässä, joka on ollut kesän tauolla ja ryhdistäytyy taas syksyllä. Tärkeää on myös yhteistyö naapurin Taivassalon osaston kanssa. Suuri toiveeni on, että saisimme oman toimitilan, se helpottaisi suuresti toiminnan järjestämistä.

3. Mikä on roolisi Punaisessa Ristissä ja miten olet lähtenyt toimintaan mukaan?

Valmistuttuani sairaanhoitajaksi, soitin heti innokkaana Punaiseen Ristiin ja kerroin, että haluaisin lähteä auttamaan katastrofialueille. No, siellä tietenkin hymyiltiin ja sanottiin, että ensin pitää erikoistua ja muutama vuosi olla työkokemusta täällä kotimaassa. Sitten hankin sitä kokemusta. Vuosi oli 1981, kun pääsin Punaisen Ristin kansainvälisen reservin kurssille. Jo samana vuonna pääsin ensimmäiselle komennukselle Thaimaan-Kamputsean rajalle pakolaisleirin kenttäsairaalaan. Samassa paikassa olin yhteensä kolme kertaa. Lisäksi olin Somaliassa kerran, kerran Etiopiassa ja viimeksi v. 1992 Afganistanissa. Muutettuani Helsingistä Turkuun -80-luvulla olin mukana ottamassa vastaan pakolaisia. Myös 90-luvun loppupuolella Turun osastossa olin mukana mm. terveyspisteessä ja maahanmuuttajatyössä.

Kustavissa olen ollut yli 10 vuotta puheenjohtajana ja nyt varapuheenjohtajana. Olen myös keräysjohtaja. Ensiapuasiat ovat myös sydäntäni lähellä ja haluaisin, että kaikki oppisivat tärkeimmät ensiavun ohjeet. Kuten usein pienessä osastossa niin meilläkin monella on monia tehtäviä. Olen ystäväpalvelussa mukana ja olen Vakka-Suomen henkisen tuen ryhmän jäsen.

4. Mikä on toiminnassa parasta / mitä se antaa?

Näiden 36 vuoden aikana, jolloin olen ollut joko kansainvälisissä tehtävissä tai vapaaehtoisena täällä kotimaassa, olen saanut paljon hyviä työtovereita, hyviä ystävyyssuhteita. Kun on voinut auttaa jotakin tai saanut jonkun hyvälle mielelle, itse on saanut siitä vielä paljon enemmän.

Mielelläni olen käynyt erilaisia Punaisen Ristin koulutuksia, ne ovat aina olleet hyviä. Niistä saa voimia ja motivaatiota jatkaa toimintaa.

5. Kolme syytä lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Nälkäpäiväkeräys Kustavissa
Punaisen Ristin vapaaehtoisena ei tarvitse toimia yksin, aina löytyy muita tukemaan ja ohjaamaan. On yhdessä tekemisen meininkiä. Volter Kilven sanoin: ”Ihmiset, kun he keskenään ovat, ovat toin’toisensa pelastus. Toin’toisensa kanssa yhdessä imevät he itseensä ilostumisen mehun, toin’toisensa hupina he itsekin kirkastuvat ja tuoreentuvat.”

Maailmankuva laajenee tietomäärän kasvaessa.

Saa hyvän mielen auttaessa.

6. Vapaa sana

Olen ollut onnekas saadessani toimia monenlaisissa Punaisen Ristin tehtävissä. Olen nähnyt, kuinka tärkeä peruste Punaisen Ristin periaatteet ovat toiminnalle. Toivottavasti kaikki toimijat ovat ne sisäistäneet. Näinä päivinä tuo tärkein periaate, inhimillisyyden periaate, saa yhä suuremman merkityksen.

Kustavin osastossa tapahtuu

7. Kenet haastat seuraavaksi?

Piirimme alueella on muutamia osastoja, joista en tiedä mitään. Siksi toivonkin, että Oripään osasto ottaisi haasteen vastaan.